Uutiset / 2008 / Tahmeat kotiottelut jatkuivat – JJK-TPV 1-1 (1-0)

06.07.2008

JJK ei pystynyt hyödyntämään mahdollisuuttaan kaventaa eroa Ykkösen kärkijoukkueisiin kun JJK kohtasi illan kamppailussa TPV:n. JJK:n tahmeahkot kotiesitykset saivat jatkoa ja jyväskyläläisyleisön harmiksi pisteet tasattiin lopulta 1-1 (1-0) numeroin.

Ottelun taso ei noussut missään vaiheessa kovinkaan korkeaksi ja huippuvaaralliset maalintekopaikatkin olivat kortilla. TPV lähti otteluun energisesti ja tamperelaisten tahtipuikon mukaan mentiinkin ensimmäiset 15 minuuttia. JJK iski itsensä johtoon kuitenkin 16. minuutilla. Tommi Karin kierteinen keskitys TPV-maalin suulle yllätti TPV-puolustuksen ja pallo ajautui maalin perukoille TPV-puolustajan kautta. TPV:n paras paikka aukesi Kalle Kankalalle mutta Kankalan ohjaus ajautui JJK-maalin yli selvästä avopaikasta.

TPV aloitti myös toisen jakson väkevästi. 49. minuutilla tamperelaiset juonivat pallon JJK-puolustuksen linjan taakse pienellä vippauksella ja läpi ottelun mainiosti ja vaarallisesti uurastanut Jonne Hjelm rankaisi ja iski 1-1 tasoituksen kiertämällä JJK-vahti Szerovayn.

JJK ei saanut tasoituksen jälkeen missään vaiheessa päälle uutta vaihdetta ja voittomaalia haettiinkin pääsääntöisesti satunnaisilla pitkillä palloilla ja lukuisista kulmapotkuista. TPV oli siirtyä johtoon 76. minuutilla kun joukkue loi JJK:n maalille valtavan hässäkän jonka JJK kuitenkin onnekkaasti kesti. JJK:lle tarjoitui lopussa vielä kaksi mainiota ratkaisupaikkaa mutta Tommi Karin nosto yli TPV-vahti Erkka Heinän meni samalla myös maalin yli ja Zakaria Abahassinen laukaus maalin edustalta hipoi pystypuuta, kuitenkin väärältä puolelta. Näin tulostaululla pysyivät loppuun saakka pelitapahtumiin nähden oikeutetut 1-1 numerot.

JJK: Szerovay, Hannula, Viren, Paija, Tapaninen, Sinisalo, Ady (Abahassine), Lähitie, Kari, Lahtinen ja Wusu.

Yleisömäärä: 1.242 katsojaa

fcjjk.com