Uutiset / 2008 / Lyhintä tietä Harjulle – ”Ei oo helppoa…”

20.06.2008

Ei oo helppoa…

 

…keksiä blogiaiheita puhumattakaan niiden kirjoittamisesta. Vielä vaikeampaa on viime aikoina ollut pelaaminen ainakin tuloksien varjossa ja raskas pelitahti kolmen perättäisen tappion kera onkin raastanut miestä jos toista. Varmaan tappiotkin ovat osaltaan jäädyttäneet kirjoittajan näppäimistöä entisestään, koska aiheita kirjoittamiseen on ollut vähemmän.

Viime viikolla maalasimme poikien kanssa uutta pukukoppiamme Harjulla, jotta pääsisimme muuttamaan siihen mahdollisimman pian. Maalivainun voikin sanoa jääneen sille tielle, kun Tornio haki 1-0 voiton Harjulta. Onneksi koppi on nyt Korhosen Tapanin johdolla saatu maalattua, joten maalaaminen pystytään taas jatkossa keskittämään peleihin.

Kun tuomari viime kotimatsin jälkeen vihelsi pilliinsä, ei pukukoppiin astellut kovinkaan iloisia poikia. Tunnelma oli kuin hautajaisissa. Nyt pari päivää myöhemmin näyttävät naamat jo aurinkoisemmilta. Ollaan taas treenattu ahkerasti: maanantaina kerran, tiistaina ja keskiviikkona kahdesti ja huomenna torstaina mennään kovaa vielä kerran aamulla. Sen jälkeen saadaan parin päivän loma ja vasta maanantaina on paluu verstaalle. Loman jälkeen peli pyöriikin varmasti kuin Espanjalla EM-kisoissa.

Viime ajat ovat varmasti olleet rankkoja myös faneille ja niille, jotka meidän asioista on todella kiinnostuneita. Jos viime pelien tuloksista hakemalla hakee jotain positiivista, säästyivät fanit ainakin juhannustorstain Cup-reissusta Rovaniemelle. Tosifanihan kiertää joukkueen mukana paikasta toiseen ylä- ja alamäessä.

Hyvää juhannusta!

ksml.fi 18.6. Matti Lähitien blogi

Millaista on arki ykkösen suosikkeihin kuuluvassa jalkapallojoukkueessa? Asettaako media liikaa nousupaineita? Kannustaako jyväskyläläisyleisö tarpeeksi?

JJK:n avainpelaajiin kuuluva Matti Lähitie kertoo kaudella 2008 Keskisuomalaisen nettilehdessä ilmestyvässä blogissaan kuulumisia joukkueen sisältä. Porin, Lahden ja Vaasan kautta Jyväskylään päätynyt keskikenttämies opiskelee Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja bloggaa kesän aikana säännöllisen epäsäännöllisesti.