Uutiset / 2008 / KPV ja JJK lopulta pistejakoon sarja-avauksessa

03.05.2008

KPV:n ja JJK:n välinen Ykkösen avauskamppailu pelattiin Kokkolassa Kirkonmäen nurmella varsin värikkäissä tunnelmissa. Ottelu tarjosi kotikatsomolle 4 maalia, 9 varoitusta ja 2 ulosajoa. JJK oli lopulta lähempänä voittoa mutta viime hetken otteen kirpoaminen maksoi kaksi sarjapistettä.

KPV sai otteluun lentävän lähdön kun Aki Sipilä nosti kulmapotkun jälkitilanteesta pallon 16 metristä JJK-maalin takakulmaan. KPV hallitsi ottelun alkua hienokseltaan mutta kohti jakson loppua myös JJK sai otetta pelistä. JJK tasoittikin ottelun 39. minuutilla kun Zakaria Abahassinen laukaus löysi KPV-maalin kokkolaispelaajan jalan kautta. Jakson lopulla myös Adylla ja Tundella oli paikkansa onistua.

JJK loi toisella jaksolla enemmän maalintekopaikkoja ja jakson alkupuolella oli Mika Lahtisella ja Tundella mainiot yritykset osua ja kerran pallo osui myös KPV-maalin pystypuuhun. 61. minuutilla JJK lopulta onnistui kun Tunde siirsi Adyn, Jukka Sinisalon ja Markus Paijan esityöstä johtonumerot 1-2. JJK näytti vievän kaikki kolme sarjapistettä mutta 90. minuutilla JJK-vahti Matti Salkojärvi pudotti korkean pallon ulottuviltaan niin että Demba Savage pääsi iskemään loppunumerot 2-2 tyhjään maaliin.

”Moni asia toimi paremmin kuin harjoitusotteluissamme viime aikoina. Avaus ei ollut pelilisesti huono ja alun jälkeen olisimme ansainneet voiton”, JJK:n valmentaja Matti Lahtinen totesi pelin jälkeen. ”Kaiken kaikkiaan avauskamppailu oli lupauksia herättävä mutta tietysti harmittaa kun annoimme ilmaisen maalin päätösminuuteilla”, Lahtinen päätti.

Ottelu ei ollut erityisen kiihkeä mutta siitä huolimatta kamppailun tuomaroinut Toni Pohjoismäki löysi ottelusta 9 varoituksen arvoista rikettä ja kaksi kertaa hän nosti kortin pelaajalle jonka joutui poistamaan pelistä kahden kortin takia (KPV/Sipilä ja JJK/Lahtinen). JJK:n Matti Lähitie joutui jättämään avausottelun väliin viimeistelyharjoituksissa saamansa puujalan takia.

JJK: Salkojärvi, Hannula (v. 38 min), Sinisalo, Paija, Viren, Kivilä, Tapaninen, Ady (76 min Kautto), Abahassine (v. 47 min, 66 min Veijonen), Wusu (v. 67 min) ja Lahtinen (v. 25 min ja 85 min => ua).

fcjjk.com