JJK jatkoi Ykkösen kamppailuitaan Helsingissä kun joukkue kohtasi 6. kierroksen ottelussa Käpylän Pallon. Kauden neljäs vierasottelu sujui edelleen tappioitta kun jyväskyläläiset hakivat vierasvoiton 2-4 (0-2) numeroin.

”Vaikka saimme täydet sarjapisteet kotiin viemisiksi niin emme voi olla täysin tyytyväisiä illan esitykseemme”, JJK-luotsi Matti Lahtinen ruoti tapahtumia pelin jälkeen. ”Peli oli erikoinen sillä se ei ollut oikein missään vaiheessa kontrollissamme. Olimme huolimattomia ja tietynlainen kypsyys puuttui esityksestämme”, Lahtinen jatkoi.

”Hyökkääjät onnistuivat onneksi paikoistaan mutta kahden maalin päästäminen oli osittain omaa huolimattomuuttamme. Meidän pitää parantaa jokaisella osa-alueella ensi lauantaina jotta saamme hyvän tuloksen Oulussa”, Lahtinen päätti.

JJK:n alku otteluun oli tuloksekas. 6. minuutilla Tuomas Latikka teki mainion esityön Tundelle joka siirsi vieraat 0-1 johtoon. 11. minuutilla Markus Paija syötti Tunden karkuun ja Tunden 40 metristä alkanut läpiajo näytti päättyvän jo epäonnistumiseen mutta mainion maalivireen löytänyt hyökkääjä taituroi pallon lopulta pienestä kulmasta KäPa-maaliin, yli helsinkiläispuolustajien. KäPa otti otteen itselleen maalien jälkeen mutta tauolle mentiin 0-2 numeroissa.

JJK siirtyi nopeasti tauon jälkeen jo 0-3 johtoon 48. minuutilla kun Tunden yrityksen jälkeen pallo ajautui loukkaantuneen Tuomas Latikan paikalle tulleelle Janne Hannulalle joka viimeisteli varmasti. KäPan Mikko Meronen kavensi 62. minuutilla kulman jälkitilanteesta kun JJK-puolustus puolusti tilanteen huonosti.

JJK:lla oli KäPa-kavennuksen jälkeen hyvät tilanteet lisätä johtoaan kun Mika Lahtinen oli yksin läpi 69. minuutilla ja Patrick Poutiainen tykitti vaarallisesti 75. minuutilla. 1-4 johtomaali nähtiin kuitenkin vasta 79. minuutilla kun Mika Lahtinen viimeisteli tyylillä KäPa-vahdin yli. KäPa iski vielä kerran kun Teemu Salmia laukoi 2-4 loppunumerot etukulmaan 5 metristä 89. minuutilla.

JJK: Szerovay, Tapaninen, Paija (var. 84 min), Viren, Sinisalo, Abahassine (var. 26 min -> Kautto 86 min), Lähitie, Latikka (-> Hannula 38 min), Ady (-> Poutiainen 63 min), Tunde ja Lahtinen.

Yleisömäärä: 540 katsojaa.

fcjjk.com