TPS taisteli pisteet itselleen

05.05.2013

JJK kärsi kitkerän tappion Turussa, kun TPS piti pisteet itsellään ensimmäisen jakson lopulla tuomitun rangaistuspotkun turvin. Vieraat hallitsivat ottelua ja loivat tukun paikkoja, mutta TPS:n puolustustaistelu ja etenkin Jukka Lehtovaaran loistavat torjunnat onnettarenkin siivittämänä toivat TPS:lle lopulta kuitenkin voiton.

 

Aivan alkuminuutit olivat JJK:lta hapuilevia, mutta sen jälkeen Kettupaidat ottivat ottelun haltuunsa ja hetkittäisiä jaksoja lukuunottamatta ottelun kuva olikin selvä: JJK hallitsi, TPS puolusti ja kyräili paikkoja vastaiskuille. JJK rakensi peliään hyvin ja pallo liikkui Veritaksen ajankohtaan nähden yllättävänkin hyväkuntoisella nurmella vauhdikkaasti. Etenkin Mikko Manninen oli normaaliakin huikeammalla pelipäällä ja aiheutti jatkuvasti tuskia entisen seuransa puolustukselle.

 

TPS:lla ei juuri paikkoja ollut – Petteri Pennanen pääsi muutamasti laukomaan, mutta vedot karkailivat yli maalin. Maalille paluun tehnyt Janne Korhonen joutui ensimmäistä kertaa puuttumaan peliin parinkymmenen minuutin pelin jälkeen torjuessaan Roope Riskin vedon varmasti kulmaksi.

 

Toisessa päässä kollega Lehtovaara oli työllistetympi, mutta selvisi urakastaan moitteitta ja torjui JJK:n yritykset niin läheltä kuin kaukaakin.

 

Vastoin ottelun kulkua TPS siirtyi kuitenkin johtoon kymmenisen minuuttia ennen taukoa Petteri Pennasen taidokkaasti hankkimasta rangaistuspotkusta. Itse rike tilanteessa oli varsin heppoinen, mutta pelimiehen elkein rikettä korostamalla Pennanen hankki siitä kuitenkin joukkueelleen rangaistuspotkun – pallo pilkulle, Wayne Brown pallon taakse ja lukemiksi 1-0. Samat lukemat jäivät myös taukotulokseksi.

 

Kettupaidat aloittivat hyvin myös toisen jakson – ja lopulta kaikkein lähimpänä maalintekoa JJK kävi, kun toista puoliaikaa oli takana nelisen minuuttia. Manninen nosti boksissa kauniin kierteisen vedon kohti takayläkulmaa – vieraiden pettymykseksi ja isäntien helpotukseksi pallo kolahti kuitenkin vain yläristikkoon ja siitä takaisin kentälle.

 

JJK hallitsi toista jaksoa vielä ensimmäistäkin vahvemmin, mutta Lehtovaaran lisäksi myös Korhonen joutui pariin otteeseen toden teolla torjumaan TPS:n äkäisten vastaiskujen takia. Ensimmäinen näistä nähtiin 55. minuutilla, kun Pennanen pääsi pallon kanssa jo lähes avopaikkaan – Korhosen loistava vastaantulo kuitenkin nollasi Pennasen aikeet.

 

Hetkeä myöhemmin Lehtovaaralla oli puolestaan vaikeuksia toisessa päässä JJK:n vahvan painostuksen alla. Kukaan Kettupaidoista ei kuitenkaan ehtinyt ajoissa kakkospalloon Lehtovaaran torjuttua eteensä ja niinpä TPS-maali varjeltui jälleen. JJK:n kärjessä Babatunde Wusu väänsi jälleen vahvasti ja oli jatkuvasti tiukasti TPS:n toppariparin pihdeissä – joutuen myös kokemaan ottelun aikana varsin paljon repimistä ja tönimistä, joista ei pilli soinut.

 

Parikymmentä minuuttia ennen loppua nähtiin rangaistuspotkun lisäksi toinen varsin kiistanalainen tilanne. Jälleen kerran loistavan ottelun pelannut ja vahvaa nousua maalille tekemässä ollut Patrick Poutiainen kampattiin railakkaasti nurin aivan rangaistusalueen rajalla. Tuomari Dennis Antamo tällä kertaa ei kuitenkaan palloa pilkulle vienyt, vaan seurauksena oli vapaapotku rajan tuntumasta. Pallon taakse asettui vaihdosta kentälle tullut Jani Virtanen, joka ei tällä kertaa kuitenkaan onnistunut iskemään uransa toista maalia kasvattiseuransa verkkoon.

 

JJK:n suvereenin hallinnan keskellä TPS karkasi toistamiseen vastaiskusta vaaralliseen paikkaan, kun kymmenisen minuuttia ottelua oli jäljellä. Asialla oli jälleen Petteri Pennanen – ja jälleen kapteeni Korhonen veti pidemmän korren. Heti perään JJK sai toisen vaparin aivan TPS:n rangaistusalueen reunalta, tällä kertaa rikottuna pelaajana Mikko Innanen. Maalia ei kuitenkaan tästäkään syntynyt.

 

TPS joutui pelaamaan ottelun lopun vajaamiehityksellä, kun kaikkien vaihtojen ollessa tehtynä lyhistyi Duarte Tammilehto kentän pintaan 82. minuutilla ja kannettiin paareilla suoraan pukukoppiin. Tämän jälkeen JJK myllyttikin tilanteita entistä vahvemmin tilanteita TPS:n maalille. Loppuhetkien vyörytyksessä JJK:n ex-TPS-nelikko Jukka-Pekka Tuomanen-Mikko Manninen-Jani Virtanen-Babatunde Wusu veivasi väkisin pallon puolustussumpun keskeltä lähes maaliin asti – Lehtovaaralla oli kuitenkin jo onnikin puolellaan ja pikku haparoinnista huolimatta pallo ei maaliin asti päätynyt. Vahvassa painostuksessa mukana oli myös Tuomas Latikka, jonka veto varsinaisen peliajan umpeutuessa painui vain hiuksenienosti ohi maalin – ja niin vain TPS ja ennen kaikkea Lehtovaara kesti loppuun asti ja pisteet jäivät Turkuun.

 

JJK oli kaikin muin tavoin ottelussa parempi osapuoli, mutta ainoana pallon maaliin sai TPS, joten kotiinviemisiä ei pistemuodossa Kettulaumalle tullut. Niinpä JJK onkin takuulla sisuuntunut tulevana torstaina 9.5., kun VPS saapuu Harjulle! Otteluhan pelataan Helatorstain kunniaksi poikkeuksellisesti jo kello 17 alkaen – joten kaikki ajoissa paikalle!

 

 

TPS – JJK 1-0 (1-0) Brown 36′ rp.

 

Korhonen; Hanslian (81′ Järvinen), Reintam, van Gelderen, Latikka; Innanen, Ahola (61′ Virtanen), Tuomanen, Manninen; Poutiainen, Wusu.

 

Viljala, Nieminen, Korte, Järvinen, Virén, Virtanen.