JJK matkaa sunnuntaina Turkuun kohdatakseen TPS:n kolmatta kertaa tällä kaudella. Veikkausliigaa on kuluvan kauden osalta jäljellä enää neljä kierrosta ja niiden aikana JJK pyrkii tiukasti paitsi kohentelemaan omia asemiaan viimeiseen asti, myös hämmentämään osaltaan mitalisoppaa. Tämän ovat saaneet huomata niin jo mestaruutta hamuava Inter kuin mitalisijaa neljäntenä kärkkyvä IFK Mariehamnkin: Inter ei saanut Kettupaidoilta kuin tasapelipisteen, IFK ei sitäkään.
JJK:lla onkin takanaan kaksi varsin vahvaa ottelua. Puolisentoista viikkoa sitten FC Inter saapui Harjun ELY-stadionille sarjakärkenä, mutta poistui kakkosena JJK:n nollattua vakuuttavalla esityksellään turkulaisten kovan hyökkäyskaluston. Edellisessä ottelussa maanantaina taas Eero Markkanen johdatti kahdella maalillaan Kettupaidat 3-2-voittoon IFK Mariehamnista. Heinäkuisessa vierasottelussa Interiä vastaan Veikkausliigassa debytoineen Markkasen saldo maariahaminalaisia vastaan hakee vertaistaan: miehen kuudesta liigamaalista peräti viisi on syntynyt IFK:n verkkoon. Myös ennen Inter-ottelua FC Lahden vieraana maalipuiden väliin osuneelle ja muutenkin vahvoja otteita esittäneelle Markkaselle onkin tarjolla suurta roolia JJK:n hyökkäysten kärjessä jatkossakin Babatunde Wusun parannellessa operoitua nivustaan loppukauden ajan.
JJK on ollut aina TPS:lle varsin kova pähkinä purtavaksi ja palloseuran ainoat kaksi voittoa ovat kaudelta 2010. Näiden lisäksi jälkeen pisteet on Veikkausliigassa neljä kertaa tasattu ja kolmesti JJK on voittanut – ja kolme pistettä ovat irronneet aina varsin värikkäiden ja dramaattisten käänteiden jälkeen. Jyväskyläläisten lämpimissä muistoissa on myös komea voitto Suomen cupista kaudelta 2007, kun Ykkösessä pelannut JJK passitti tiukan väännön jälkeen liigaseura TPS:n laulukuoroon.
Kuluvan kauden aiemmissa kohtaamisissa JJK vei ensin vieraspisteet Turusta huikeiden vaiheiden jälkeen 2-3-lukemin ja heinäkuussa raskaan euro-ottelureissun jälkeen pisteet jäivät puolestaan Jyväskylään 2-1-numeroin.
Turkulaisten joukkue on edellisen JJK-kohtaamisen jälkeen muuttunut etenkin keskikentän osalta, kun kapteeninnauha käsivarressaan peliä maestroinut Toni Kolehmainen siirtyi elokuun siirtoikkunassa Norjan pääsarjan Hønefoss BK:n riveihin ja sitten Santeri Mäkisen kausi päättyi polvivammaan. TPS:n raitapaidan puolestaan pukivat päälleen loppukauden ajaksi Konsta Rasimus lainasopimuksella PK-35:sta ja Dickson Agyeman FF Jarosta. Hyökkäys puolestaan vahvistui tutulla nimellä, kun Roope Riski palasi kasvattiseuraansa niin ikään loppukauden mittaisella lainasopimuksella italialaisseura Cesenasta.
HJK:n ja Interin jälkeen kolmatta mitalisijaa miehittävä TPS pelasi syyskuun puolivälissä vaiheikkaan 3-3-tasapelin paikallisvastus Interin kanssa ja nousi loppuhetkillä komeasti 3-1-tappioasemasta tasoihin. Sittemmin ottelut ovat olleet vähämaalisia: kolmelta viimeiseltä kierrokselta TPS on niistänyt 1-0-voitot sekä FC Hongasta että VPS:sta ja kärsinyt myös itse 1-0- tappion FC Lahden vieraana.
TPS:n viime aikojen vähämaalisuudesta huolimatta JJK kohtaa jälleen vahvan hyökkäysmiehistön: kunnon ryminällä Veikkausliigaan saapuneen Aleksi Ristolan ja jo vuosien ajan tehotilastojen vakionimiin kuuluneen Mika Ääritalon lisäksi kovia tehoja ovat latoneet savolaislähtöinen, taitava Petteri Pennanen sekä mies, joka ei Jyväskylässä esittelyjä kaipaa: Mikko Hyyrynen. Kaksi kautta Kettupaitojakin kipparoinut Hyyrynen on äitynyt kauden mittaan ajoittain täysin pitelemättömäksi tehtaillen jo seitsemän maalia, joten JJK-puolustukselle on luvassa varmasti hikinen iltapuhde.
JJK-paidassa lisäosumia ex-seuraansa vastaan hakevat Mikko Manninen ja Jani Virtanen, joista molemmat ovat TPS:aa jo kertaalleen onnistuneet rokottamaan. Muista Kettupaitojen ex-tepsiläisistä jo mainittu, heinäkuun kohtaamisessa riemukkaan voitto-osuman iskenyt Wusu ja pelikieltoaan sovittava Jukka-Pekka Tuomanen sen sijaan eivät tällä kertaa pääse kohtaamaan vanhaa seuraansa.
JJK on löytänyt jälleen syksyn edetessä mainion asenteen ja työmoraalin ja kentällä onkin nähty nöyrästi kumpaankin suuntaan töitä paiskiva kettulauma. Suurimmat ongelmat viimeisillä kierroksilla ovat liittyneet hyökkäysten päättämiseen ja viimeisten, ratkaisevien syöttöjen epätarkkuuteen. IFK-ottelussa syntyneet kolme täysosumaa kuitenkin lupaavat hyvää myös viimeistelyn osalta ja myös TPS-puolustus saakin takuulla olla alituiseen varpaillaan paitsi Markkasen fyysisyyden, myös Mikko Innasen nopeuden ja Mannisen sekä Virtasen juonikkuuden kanssa – kauden JJK-maalihai Tamás Gruborovicsia unohtamatta. Viimeisin vahvistus JJK:n hyökkäyspeliin on elokuussa HJK:sta Kettupaitaan siirtynyt Janne Saksela, joka on ottanut oikean laitapuolustajan tontin haltuunsa ja toisella laidalla viilettävän Niko Markkulan tavoin on mallikkaiden puolustusotteiden lisäksi hyvine nousuineen pelote myös hyökkäyspäässä.
Kettupaidat voivat myös lähteä loppukauden otteluihin pienemmin painein verrattuna vaikkapa tämänkertaiseen vastustajaan TPS:n, joka tarvitsee kipeästi pisteitä mitalitaistelussaan. Joukkueiden välillä kahden viime kauden aikana pelatut ottelut antavat myös luvan odottaa tasaväkistä ja värikästä ottelua, jossa mitä vain voi tapahtua!
TPS – JJK sunnuntaina 7.10.2012 kello 18:30, Veritas-stadion, Turku – ottelu näkyy myös suorana sekä UrhoTV:lta että VeikkausTV:stä kello 18:15 alkaen!
Iskeekö Markkanen jälleen?