Tiedottaja Möksy sivuun edustusjoukkueen taustavoimista

04.04.2018

Seitsemän vuoden ajan edustusjoukkueen taustoihin kuulunut Tiina Möksy jää sivuun.

Osana JJK:n organisaatiomuutoksia kaikkiaan seitsemän vuoden ajan erilaisissa tapahtumien järjestämiseen ja kettuperheen arkeen liittyvissä tehtävissä työskennellyt Möksy on jäänyt vuodenvaihteessa pois edustusjoukkueen taustavoimista.

– Tiina on ollut kantavia voimia edusjoukkueen toiminnan takana jo usean vuoden ajan. Arvostus on korkealla sille työlle mitä hän on itseään säästämättä seuran eteen tehnyt, kertoo toimitusjohtaja Caius Forsberg.

Tiedottajana Möksy on toiminut joulukuusta 2011 lähtien ja sen lisäksi vastannut useamman vuoden ajan joukkueen varustepyykistä. Möksyä kuultiin myös JJK:n tuottamien ottelulähetysten selostajana parin kauden ajan ja monet tuntevat otteluraportoinnista suurelta osin kaikissa kanavissa vastanneen Möksyn ”Twitter-Tiinana” otteluiden liveseurantojen myötä.

– Vuosien varrella tässä on ehtinyt kirjoittaa, kuvata, päivittää, järjestää, siivota, roudata, tiskata ja varsinkin pyykätä – paljon asioita joita futisseuran taustoissa kuvitella voi ja paljon sellaisiakin, joita ei ihan heti osaisi ajatella, kuten pomppulinnan painona seisominen tai sen pohtiminen, mistä saadaan Harjulle jonkinlainen kameli. Twitterin liveseurannat on kuitenkin varmaan se yksittäinen asia, josta olen vuosien varrella saanut kaikkein eniten positiivista palautetta. Twitteröinnistä on osaltaan kiittäminen Collanin Jonia, joka aikanaan kannusti sitäkin kokeilemaan, Möksy naurahtaa.

– Ja tuskinpa mun viimeinen livetwitteröinti on vielä takana, avustelen kyllä jonkin verran jatkossakin, mutta päävastuu jää nyt muille. Toivon mukaan kuitenkin voin olla kotiotteluiden järjestämisessä jälleen jollain tavalla mukana, kun Ykkösen kausi huhtikuun lopulla starttaa.

”Twitter-Tiina” on jo vuosien ajan ollut tuttu näky JJK:n tapahtumien taustatoimijana.

Viimeisten kahden kauden ajan Möksy on toiminut myös B-nuorten joukkueenjohtajana ja jatkaa nuorten parissa myös nyt jo meneillään olevalla kaudella.

– Ehdittiin sen osalta sopia kauden kuviot jo ennen kuin selvisi etten jatka edustusjoukkueen mukana ja halusin kuitenkin jatkaa jojona, sillä se on todella mukavaa ja palkitsevaa hommaa. Lähdin alkujaan mukaan, kun halusin omalta osaltani olla mukana nuorten kehittämisessä – eikä musta valmentajaksikaan ole, Möksy hymähtää.

– On hienoa seurata, miten nuoret kehittyvät jo kahden B-juniorivuotensa aikana ja osa edelleen edustusjoukkueeseen, osa muihin seuroihin. Jojoksi lähteminen oli yksi parhaita päätöksiä koko JJK-uralla!

Kuluneisiin vuosiin JJK:ssa on ehtinyt kuulua nousuja ja laskua – kirjaimellisestikin sarjaportaiden välillä.

– Tiinalla on suuri kettusydän, joka ei varmasti lakkaa sykkimästä seuralle. Koko seuran puolesta valtava kiitos näistä vuosista ja toivotamme hänelle menestystä tulevaan. Tiina tulee aina olemaan osa kettuperhettämme, toteaa Forsberg.

– Mieletön määrä upeita muistoja, kokemuksia ja paljon oppia, välillä kantapäänkin kautta. Kaikkiaan nämä vuodet on olleet mahtavia ja vaikka välillä onkin myös ollut hyvin raskasta, olen kaiken aikaa ollut ylpeä siitä, että saan kuulua kettuperheeseen ja omalta osaltani tehdä jotain niin rakastamani seuran kuin suomifutiksenkin eteen. Parasta on olleet ihmiset: olen tutustunut mahtaviin tyyppeihin ja saanut rakkaita ystäviä. Aika monessa suomalaisessa joukkueessa, niin seura- kuin maajoukkuetasollakin, alkaa olla jo tuttuja, Möksy toteaa.

– Kiitänkin kaikkia, joiden kanssa on vuosien varrella tehty töitä yhdessä! Ja terveisinä kaikille niille, jotka eivät ole jo sitä tehneet: liity kausarilaisena kettuperheeseen! Kausikortin, lippujen ja fanituotteiden ostaminen on hyvä ja tärkeä tapa tukea omaa, paikallista seuraa.