Suomen Cupin puolivälierä vappuaattona: IFK Mariehamn vs JJK

29.04.2014

JJK-leirissä vappuaatto sujuu tiukoissa merkeissä, sillä suuntana on Maarianhamina ja edessä Suomen Cupin puolivälierä. Ottelu IFK Mariehamnia vastaan alkaa Wiklöf Holding Arenalla keskiviikkona 30.4. kello 17 alkaen.

JJK on raivannut Cupissa tieltään jo PK-37:n, EsPa:n, JäPS.n sekä viimesimpänä liigaseura TPS:n, joka kaatuin Vehkalammella kapteeni Tommi Karin komealla vapaapotkumaalilla. Vastustaja IFK:n matka on ollut lyhempi: Liigacupin perusteella IFK pääsi suoraan Cupin kuudennelle kierrokselle eli neljännesvälieriin. Tuolloin Kakkosessa pelaava FC Hämeenlinna kaatui 2-4-lukemin.

Pekka Lyyskin suojattien kausi on alkanut vaihtelevissa merkeissä. Veikkausliiga lähti käyntiin kentällä kolmen ottelun voittosuoralla, josta ensimmäinen tuomittiin lopulta kuitenkin tappioksi VPS:lle, kun kävi ilmi, että osan pelaajien pelipassit eivät olleet olleet kunnossa. Viimeisimmässä ottelussa FF Jaro vei pisteet saarelta.

JJK taas on ehtinyt pelata vasta yhden sarjaottelun, kun Ykkönen pyörähti käyntiin viime viikonloppuna. Kettupaidat haastoivat vieraskentällä nousijasuosikiksi povatun Valkeakosken Hakan tiukasti, mutta palkintoa taistelulle ei lopulta tullut, kun ottelu ratkesi toisen jakson lopulla kiistanalaiseen rangaistuspotkuun ja maalivahti Janne Korhosen ulosajoon – niinpä nyt torjuntavastuun saakin nuorten maajoukkuevahti Teppo Marttinen.

harjoitukset_harju_290414

JJK pääsi vuoden ensimmäisiin luonnonnurmitreeneihinsä Harjulla

Matkaan kettulauma lähti tiistai-iltapäivällä harjoiteltuaan ensin Harjulla – ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Päävalmentaja Juha Pasoja kehui kentän kuntoa.

– Jos Tehtaan kenttä oli ajankohtaan nähden hyvässä kunnossa, niin ei Harju kalpene kyllä yhtään. Päästiin vetämään vuoden ekat kunnon treenit aidolla nurmella ja vielä omalla kotikentällä – ei voi valittaa!

Huomisessa ottelussa edessä on kova haaste, JJK kun ei ole IFK Mariehamnia vielä Ahvenanmaalla onnistunut kaatamaan.

– Kyllähän se on hyvin tiedossa, että meidän on onnistuttava todella hyvin, jos Cupissa meinaamme tästä jatkaa. Toisaalta voimme lähteä otteluun rennosti, paineet ovat vastustajalla.

– Ollaan kuitenkin pelattu hyvin viimeisimmissä otteluissamme. Meidän pitää pelata koko ottelu kuten pelasimme Hakaa vastaan ensimmäisen tunnin sillä lisäyksellä, että käytämme ne maalipaikat, joita varmasti saamme huomennakin luotua. Pakka tiiviinä molempiin suuntiin ja paikoista pallot maaliin, Paso listaa edellytyksiä jatkopaikalle.

Pasoja sai reissuun mukaansa viikonloppuna kuumepotilaana olleen Jarkko KosusenSeveri Vielma puolestaan on edelleen toipilaana. Poissa ovat myös Valkeakoskella nilkkaansa satuttanut Robert Taylor ja samaisessa ottelussa parin ottelun pelikiellon saanut Janne Korhonen – Topi Järvisen taas pitää vielä sivussa polvivaiva ja Aleksis Lehtonen on maajoukkueen matkassa Sloveniassa.

Suomen Cupin puolivälierä: IFK Mariehamn – JJK, keskiviikkona 30.4. kello 17, Wiklöf Holding Arena, Maarianhamina