Stabaek-JJK: Matka Euroopassa jatkuu!

12.07.2012

JJK!

 

JJK otti komeasti paikan UEFA Europa Leaguen toisella karsintakierroksella voittamalla norjalaisen Stabaekin yhteismaalein 4-3!

 

Torstai-iltana Norjassa pelattu ottelu päättyi hyvin värikkäiden vaiheiden jälkeen kotijoukkueen 3-2-voittoon, mutta koska otteluparin yhteismaalit ratkaisevat, ei tappiolla ollut juurikaan merkitystä.

 

Maalinteon aloitti kotijoukkueen Christer Kleiven, kun 37 minuuttia oli takana. JJK ei kuitenkaan tästä säikähtänyt vaan tasoitti tilanteen vielä ennen taukoa, kun Jordi van Gelderen survoi Jani Virtasen kulmapotkun maaliin!

 

Vielä tämäkään ei kuitenkaan ollut ensimmäiusen jakson viimeinen maali – seuraavasta hyökkäyksestä tuomari viheltää pallon pilkulle Niko Markkulan vietyä pallon täysin puhtaasti. Mads Stokkelien kiskaisee pilkun sisään ja näin tauolle mentiin kotijoukkueen 2-1-johdossa.

 

Toista jaksoa on takana reilut viisi minuuttia, kun vierasjoukkue iskee taas! Virtanen veivailee kotijoukkueen puolustuksen kahville ja keskittää takatolpalle, jonka juurelta Mikko Innanen saa vapaasti jatkaa pallon maaliin – 2-2!

 

Ottelun viimeinen osuma nähdään 64. minuutilla ja sen tekee Bjarte Haugsdal. Yhteismaalien ollessa tasan olisi JJK mennyt vierasmaalisäännön turvin jatkoon, joten Stabaek tarvitsi edelleen kaksi maalia. Stabaek hakikin tiukasti lisäosumia, mutta yltyvästä väsymyksestään huolimatta JJK taisteli esimerkillisesti ja jokainen laittoi itsensä likoon viimeiseen asti. Taistelu tuottikin mahtavan tuloksen jatkopaikan muodossa!

 

UEFA Europa League jatkuukin siis jo ensi torstaina, kun montenegrolainen FK Zeta saapuu Harjun ELY-stadionille 19.7. Liput myynnissä heti perjantaiaamuna klo 9:00 Lippupalvelun verkkosivuilla – hanki heti omasi!

 

Stabaek – JJK 3-2 (Kleiven 37′, Stokkelien 45+2, Haugsdal 64′ – van Gelderen 45′, Innanen 51′)


Korhonen; van Gelderen, Reintam, Pasoja, Markkula (v); Innanen (v) (87′ Hilska), Poutiainen, Tuomanen, Virtanen (63′ Turpeenniemi); Gruborovics, Wusu.