Saastamoiselle hattutemppu, KuFu98 kaatui 4-1-lukemin

09.10.2020

JJK pääsi maksamaaan kalavelkoja aiemmista kohtaamisista kaatamalla KuFu98:n selkein 4-1-lukemin torstai-iltana Harjulla! Voiton takuumiehenä hääri kapteeni Robin Saastamoinen, joka iski hattutempullisen maaleja. Viimeisen sinetin niittasi Joona Itkonen kulmapotkusta puskien aivan ottelun loppuhetkillä.

KuFu pääsi kertaalleen hätyyttelemään kettumaalia aivan alkuhetkillä, mutta muutoin ottelu alkoi JJK:n komennossa. Paikkoja alkoi vähitellen rakentua vieraiden maalilla – reilun kymmenen minuutin jälkeen pallo pyöri jo hetken KuFu-maalin edustalla ja tilanteen päätteeksi Mikko Manninen laukoi, mutta Sami Rissanen maalilla poimi sen vaivatta.

18.minuutilla Eero Ylönen haki hyvällä pystysyötöllä Robin Saastamoista, mutta Rissanen luki tilanteen hyvin ja purki sen vastaantulollaan.

Seuraavalla minuutilla päästiin kuitenkin juhlimaan ottelun avausmaalia! Osuma tuli mallikkaan hyökkäyksen päätteeksi: topparipari Joona ItkonenSeveri Vielma oli noussut keskiviivan yläpuolelle ja keskikentän oikealla laidalla pelannut Juho Luoma käytti palloa toppareilla. Vielma syötti takaisin oikealle Luomalle, joka puolestaan pelasi seinäsyötön laitapakin tontilta nousseen Eduard Ciriacon kanssa ja jatkoi maalille. Maalin edustalla olivat kärkkymässä niin Saastamoinen, Ylönen kuin Jaakko Björn ja Saastamoinen ohjasi pallon maaliin!

Ennen avausmaalia KuFu ei montaa kertaa käynyt JJK:n maalilla. Maalin jälkeen myös vieraat alkoivat saada puolittaisia maalipaikkoja – Aati Riihimäki ei kuitenkaan joutunut kunnolla torjuntatöihin. 25.minuutilla Tuomas Tervonen petasi matalalla keskityksellä Myan Dootille vetopaikan boksiin, mutta laukaus viuhui ohi maalin.

Hetkeä myöhemmin KuFu sai puolestaan sivuvapaapotkun miltei kulmalipulta ja tasoitusmaali kävi todella lähellä: Viljami Aittokoski häiritsi Riihimäkeä niin, että tämä ei saanut palloa vangittua – toppari Vielma oli kuitenkin mies paikallaan ja putsasi pallon aivan maaliviivalta väljemmille vesille.

Avausjakson lähestyessä loppuaan JJK otti jälleen pelin haltuunsa ja 2-0-maali vaikutti jo roikkuvan ilmassa. Kettupaidat saivat viimeisen kymmenminuuttisen aikana luotua niin pelaamalla kuin erikoistilanteistakin useita paikkoja, joissa pallo pyöri vaarallisesti aivan vieraiden maalinsuulla. KuFu kuitenkin selvisi lopulta niistä takaiskuitta ja tauolle mentiin 1-0-lukemissa.

55.minuutilla Ylönen teki hyvän pystyjuoksun ja sai pallon Saastamoiselta – Ylönen sai ohitettua ja maaliltaan vastaan tulleen Rissasen, mutta lopulta ajautui sen verran pieneen kulmaan, että veto pöllähti vain sivuverkkoon.

Juuri, kun tunti tuli Harjun illassa täyteen, iski kotijoukkue toisen maalinsa. Varsin hyvän ottelun itselleen vieraammalla laiturin paikalla pelannut Luoma pelasi hyvin yhteen Saastamoisen kanssa ja vapautti kipparin vauhtiin KuFu:n rangaistusaluella. Saastamoinen harhautti peittämään tulleen Ville-Valtteri Väänäsen ja laittoi pallon hallitusti maaliin!

JJK oli ottelussa pääosin hallitsevampi osapuoli ja etenkin toisella puoliajalla peli oli pääosin vieraiden päädyssä. KuFulla oli kuitenkin omat etsikkohetkensä – reilun tunnin jälkeen kotijoukkue herpaantui hetkeksi ja KuFu pääsi iskemään kavennusmaalin. Palloa ei saatu purettua JJK:n vasemmalta laidalta väljemmille vesille vaan Aittokoski pääsi keskittämään maalille. Boksissa puolestaan Ciriaco ei saanut osumaa palloon vaan se ajautui suoraan Taneli Heiskaselle, joka viimeisteli taidokkaasti 2-1-kavennuksen.

Pian takaiskun jälkeen Björn oli erittäin lähellä iskeä uransa avausmaalin Kakkosessa. Ensimmäistä kertaa tällä sarjatasolla avauksessa pelannut Björn teki illan aikana useammankin hyvän nousun maalille ja oli jälleen luovinut aivan vapaaseen paikkaan takatolpalle. Luoman nappikeskitys tulikin suoraan  Björnin päähän, mutta vuonna 2003 syntynyt kettukasvatti ei saanut kruunattua hyvää peliään maalilla, vaan pusku painui ohi maalin.

Itkonen pääsi puskemaan loppulukemat Koppelomäen kulmapotkusta

75.minuutilla puolestaan tasoitusmaali oli lähellä, kun pallo kävi JJK-maalin ylärimassa. Sen lähemmäs maalintekoa vierasjoukkue ei kuitenkaan enää päässyt.

Illan hahmona häärännyt Saastamoinen sen sijaan oli mahdoton pideltävä savolaisten puolustukselle! 77.minuutilla Ville Kirvesoja alusti hyökkäyksen, jossa lähti vahvaan nousuun yhdessä Saastamoisen kanssa. Saastamoinen sai pallon ja laukoi itse viimeistellen jälleen varmasti illan kolmannen maalinsa vieden isännät jo 3-1-johtoon!

Kirvesoja itse oli vielä päästä maalitekoon lisäajalla luovittuaan pallon kanssa komeasti rangaistusalueelle.

Aivan ottelun viimeisellä hetkellä JJK rokotti kuitenkin vielä kerran! Vaihdosta kentälle tullut Tuomas Koppelomäki antoi kulmapotkun, joka löysi maalin edustalta Itkosen pään ja kettutoppari puski loppulukemiksi 4-1! Maali oli Itkoselle kauden ensimmäinen.

JJK pääsi näin jälleen juhlimaan voittoa kotikentällään. Voitto nosti JJK:n myös sarjataulukossa KuFu:n ohi neljänneksi ja kolme maalia tykittänyt Saastamoinen puolestaan valtasi maalipörssin kärkipaikan. Kaikkiaan kettukippari on tehnyt nyt 11 täysosumaa.

JJK:n ottelut jatkuvat sunnuntaina 18.10., kun vuorossa on kauden viimeinen kotiottelu! Vieraaksi tuolloin saapuu Kemi City FC.

Artikkelin kuvat: Ile Salminen

Kotijoukkue muisti hatullisen maaleja iskenyttä Saastamoista knallilla

JJK - KuFu98 4-1 (1-0)

Maalit:

1-0 19' Robin Saastamoinen

2-0 61' Saastamoinen

2-1 68' Taneli Heiskanen

3-1 77' Saastamoinen

4-1 90+5' Joona Itkonen

 

JJK:n avauskokoonpano: Aati Riihimäki, Jonne Porkka, Joona Itkonen, Severi Vielma, Eduard Ciriaco, Ville Kirvesoja, Eero Ylönen (90' Nzeza), Jaakko Björn, Mikko Manninen (84' Koppelomäki), Juho Luoma (79' Madetoja), Robin Saastamoinen.

Vaihdossa: Tatu Österlund, Joonas Madetoja (79'), Tuomas Koppelomäki (84'), Lauri Paananen, Eeli Liukkonen, Rasmus Ervasti, Maxime Nzeza (90').