”Hyyrynen oli karsinnan sankari”

30.10.2010
”Hyyrynen oli karsinnan sankari” MikkoHyyrynen

Kokeneet Mikko Hyyrynen ja Juha Pasoja nousivat karsintaotteluissa sellaiseen johtajan rooliin, kuin kapteenistoon valituilta konkareilta sopi odottaa. Vuosaaressa tärkeän vierasmaalin viimeistellyt ja Harjulla Viikinkien puolustusta ajoittain pilkkanaan pitänyt Hyyrynen sai tunnustusta myös vastustajan leiristä.

– Voitte kapteenianne onnitella, mun mielestä hän oli selkeästi tämän otteluparin ratkaisija. Hyyrynen oli molempien pelien sankari. Meidän ”Hyyrynen”, Obi Metzger, loukkaantui ensimmäisessä pelissä mikä vei ison terän meidän hyökkäyspelistä, Viikinkien päävalmentaja Toni Korkeakunnas totesi.

Hyyrynen itse oli lähinnä huojentunut.

– Tosi helpottunut olo on. Syksy oli aika vääntämistä ja oltiin parikin kertaa aika pahasti sillassa, mutta noustiin sieltä ja säilyttiin sarjassa. Joka jätkä osoitti loistavaa taistelutahtoa ja halua pelata liigassa, vaikka mukana on paljon pelaajia jotka eivät välttämättä tiedä tulevaisuudestaan. Kaikki laittoi itsensä likoon joukkueen eteen, kapteeni kiitteli.

– Helvetin hyvä taistelu tämä oli meiltä.