Pisteet jäivät Lahteen jännittävässä Suomen Cupin kamppailussa

10.02.2018

JJK matkasi FC Lahden vieraaksi Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelussa, jonka kotijoukkue vei nimiinsä vaudikkaiden vaiheiden jälkeen viime hetken maalien turvin 4-2 lukemin.

Eurooppaliigan karsintaan Veikkausliigan ohella valmistautuva FC Lahti aloitti ottelun vahvasti luoden parikin maalipaikkaa ennen kuin pallo löysi tiensä maaliin yhdeksännellä minuutilla. Brassikärki Senio tarjoili matalan pallon, josta Henri Anier kiitti ja siirsi kotijoukkueen ensimmäistä kertaa johtoon.

Maalin jälkeen JJK pääsi kuitenkin peliin paremmin mukaan ja ottelun hallinta siirtyi hienokseltaan Kettupaidoille. Erityisesti ensimmäisellä jaksolla pirteästi pelannut Mikko Ala-Porkkunen pääsi pariinkin otteeseen vastakkain lahtelaisten tuoreen maalivahtihankinnan Damjan Siskovskin kanssa, mutta ei onnistunut yllättämään makedonialaista.

Puolen tunnin pelin kohdalla edellisen ottelun sairastelun vuoksi väliin jättänyt Honar Abdi loukkasi jalkaansa ikävän näköisesti ja kannettiin paareilla kentän sivuun. JJK joutui suorittamaan ensimmäisen pelaajavaihtonsa ja Roope Ervasti korvasi Abdin oikean pakin paikalla.

38 minuutin kohdalla tähän otteluun topparin paikalle palannut Gentrit Kovaqi lähetti pitkän syötön Patrik Alaharjulalle, joka otti pallon vaikeasta asennosta haltuunsa ja nosti sen hallitusti yli Siskovskin. Maali oli Kuopiosta vuoden vaihteessa Jyväskylään siirtyneelle Alaharjulalle ensimmäinen Kettupaidassa.

Hieman ennen taukoa Sami Nissinen joutui rikkomaan Loorents Hertsiä vapaapotkun ja varoituksen arvoisesti. Vapaapotkun jälkitilanteesta virolaishyökkääjä Anier pääsi iskemään jo päivän toisen osumansa vieden Kuhnurit jälleen johtoon. Tauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-1 johdossa.

Toista jaksoa oli pelattu pari kymmentä minuuttia, kun tällä kertaa Kovaqin laadukas pitkä syöttö löysi boksiin juosseen Tomi Petrescun, joka keskitti tarkan pallon maalin edustalla kytänneen Alaharjulan päähän. Hyökkääjä ei jättänyt maalivahdille mahdollisuuksia torjua vaan tasasi jälleen lukemat puskemalla keskityksen verkon perukoille.  Sama mies oli viedä JJK:n myös ensimmäistä kertaa johtoon noin kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta makedonialaisvahti teki komean torjunnan.

FC Lahti pääsi ottelun loppua kohden useille maalipaikoille osittain onnistuneiden vaihtojen seurauksena ja JJK:n maalia vartioinut Severi Ikäheimo joutui venymään useaan otteeseen huippupelastuksiin. Kotijoukkueen painostus tuotti lopulta tulosta, kun ensin vaihtomies Fareed Sadat niittasi varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla johtolukemiksi 3-2 ja muutamaa minuuttia myöhemmin sama mies laukoi uudelleen. Ikäheimo joutui torjumaan vedon eteensä, missä vartioimatta jäänyt vaihtomies Tomi Kult pääsi iskemään pallon maaliin. Kultin 4-2 maali jäi ottelun viimeiseksi tilanteeksi ja näin pisteet jäivät Lahteen, Kettupaitojen hyvästä taistelusta huolimatta.

Suomen Cup: FC Lahti - JJK 4-2 (2-1)

Maalit:

1-0 ( 9' ) Henri Anier

1-1 ( 37' ) Patrik Alaharjula

2-1 ( 42' ) Henri Anier

2-2 ( 66' ) Patrik Alaharjula

3-2 ( 89' ) Fareed Sadat

4-2 ( 90+4' ) Tomi Kult

 

JJK:n avauskokoonpano:

Severi Ikäheimo, Samu Suoraniemi, Sami Nissinen (v), Gentrit Kovaqi, Honar Abdi (34' Ervasti), Vertti Lepo, Aatu Manninen, Mikko Ala-Porkkunen (85' Luostarinen), Mikko Manninen (C), Tomi Petrescu (69' Åström), Patrik Alaharjula (v)

Vaihdossa:

Jere Pyhäranta (mv), Roope Ervasti, Petteri Åström, Mikael Luostarinen

 

Yleisöä: 250

JJK:n pelit jatkuvat vierasottelulla FC Viikinkien vieraana ensi viikon lauantaina. Ottelu pelataan Talihallissa klo 16:30 alkaen ja myös se on katsottavissa Ruutu+ kautta.

Tilaamalla 3 kk Ruutu+ hintaan 29,85 € (jatkuu toistaiseksi voimassa olevana) ja käyttämällä tilauksen yhteydessä kampanjakoodia SC18JJK, osa myyntihinnasta ohjataan JJK:lle. Kampanjakoodi on voimassa tilausta tehdessä 12.5.2018 saakka. Tilaa oheisella kampanjakoodilla Ruutu+ osoitteessa: https://kauppa.ruutu.fi/SUOMENCUP