Peetu Lintisestä JJK:n uusi myyntipäällikkö

15.01.2018

sdr

JJK:n uutena myyntipäällikkönä aloittaa Peetu Lintinen.

Lintinen on hyvin tuttu nimi niin kettuperheessä kuin paikallisessa jalkapalloilussa ylipäänsä. Jyväskylän ammattikorkeakoulusta myynti pääaineenaan valmistunut tradenomi tarttuu uuteen haasteen innolla.

–  On upea tilaisuus aloittaa työt, jossa yhdistyy sekä oma koulutusosaaminen, että oma laji.

Lintinen on myös itse JJK:n kasvatti ja sittemmin tuttu paikallisilta pelikentiltä myös FCV paidasta.

– Viimeiset neljä kautta olen pelannut töiden ja opintojen ohella Vaajakoskella. Aion myös jatkaa siellä ensi kaudella, mutta tietysti myyntipäällikön töiden ehdoilla mennään.

dav
                                                                     Myyntimiehet Forsberg & Lintinen.

Toimitusjohtaja Forsberg on tyytyväinen uuteen rekrytointiin.

– Peetu on työtäpelkäämätön taistelija myös pelikenttien ulkopuolella. Paljasjalkaisena jyväskyläläisenä sekä seuran omana kasvattina Peetu tuntee niin alueen, kuin seuran erinomaisesti. Toki alkuun tulee varmasti paljon uutta ja opittavaa. Forsberg toteaa.

Lintinen pelaa tosiaan myös ensi kaudella JJK:n yhteistyöseurassa FC Vaajakoskella kolmosdivisioonassa.

– Työ tulee ennen harrastuksia, mutta myös niihin pitää ihmisellä olla aikaa. Seurayhteistyön merkeissä pelaaminen Vaajakoskella on vain hyvä asia ja kuten tiedämme liikunta antaa energiaa myös töihin. Forsberg jatkaa.

JJK:n vahvuudet yhteisöllisyydessä sekä omissa junioreissa

Kuten viime vuosina olemme tottuneet näkemään, myös ensi kaudella valtaosa edustusjoukkueen pelaajista on omia kasvatteja. Viime vuonna JJK antoi Veikkausliigassa eniten peliminuutteja omille kasvateilleen, puolet enemmän kuin toiseksi eniten antanut Kuopion palloseura.

– Oman kylän pojat on upea brändi, mutta edelleen tunnettavuutta tarvitaan lisää. Joukkueessa on paljon hienoja pelaajia sekä persoonia, joita ihmiset haluavat tulla katsomaan ja joiden varaan on myös kumppanihankintaa hyvä rakentaa. Junioripuolen isot askeleet kohti Suomen parhaimmistoa erityisesti toimintamalleissa ja tavoitteissa tuottavat varmasti entistä enemmän tulosta tulevina vuosina. Varsinkin kun tavoitteiden jalkautus edistyy.

Positiivinen tunnelma huokuu tällä hetkellä toimistolla, vaikka haasteet eivät ole kadonneet mihinkään.

– Peetulla on erittäin terve työote. Jos hän ei osaa vielä jotain asiaa, asenne on, että opetellaan. Olemme käyneet läpi tuotteitamme ja olleet yhteydessä muutamiin yhteistyökumppaneihin, mutta todellinen jalkatyö on vasta edessä. Keski-Suomen yrityselämä on vakuutettava miksi Kettulauman takana kannattaa seisoa. Peetun kanssa hihat on kääritty ja nyt laitetaan ne heilumaan. Tiivistää Forsberg loppuun.

Tervetuloa Peetu!