Manninen jatkaa JJK:ssa kaksivuotisella sopimuksella!

21.11.2013

jjk-inter_manu_ja_vaaniva_severi_210713

JJK sai jälleen huikean kovan palasen tuleviksi kausiksi, kun Mikko Manninen teki kahden vuoden jatkosopimuksen kasvattiseuransa kanssa! JJK-leiriä hemmotellaan siis kuluvalla viikolla kerrassaan loistavilla sopimusuutisilla – aiemmin jo kapteeni Janne Korhonen pidensi sopimustaan kauteen 2015 asti ja nyt myös Suomen kenttien laitapelaajien ehdottomaan eliittiin kuuluva Manu tullaan näkemään Kettupaidassa tulevat kaksi kautta.

– Vielä yritetään pysyä nuorten mukana!, velmuilee Manninen.

– Jatkaminen oli kokonaisuudessa selkeästi paras ratkaisu. Vaikka toisaalta mielellään olisi jatkanut Veikkausliigassakin, niin ennemmin kuitenkin pelaa Ykköstä täällä kuin liigaa jossain muualla.

Manninen lähti nuorena pelaajana Kakkosessa pelanneesta JJK:sta Veikkausliigaan, nousi parrasvaloihin laitadominoinnillaan Valkeakosken Hakassa ja teki paluun kotikonnuilleen kaudeksi 2011. Nyt edessä on taiturille uusi sarja.

– Kakkosta ja liigaa on tullut tahkottua, nyt on sitten edessä debyytti Ykkösessä. Mielenkiinnolla lähdetään uuteen kauteen, kovatasoinen sarjahan Ykkönenkin tällä hetkellä.

Nyt 28-vuotias Manninen kuuluu joukkueen vanhempaan kaartiin ja pitkälle yli kahdellasadalla liigaottelullaan tuo myös tärkeää kokemusta nuoreen ketturyhmään. Huippupelaajana Mannisen rooli on luonnollisesti jatkossakin ennen kaikkea tehdä taikojaan kentällä, mutta pelaamisen ohella Manu tulee tutustumaan myös valmennuspuoleen Jukka Västisen aisaparina A-nuorissa.

– Motivaatio on kyllä senkin suhteen todella korkealla. Ajatus valmennuspuoleen tutustumisesta on muhinut jo jonkin aikaa – itse on ehtinyt nähdä monenlaisia valmentajia ja sitä on miettinyt, miten itse missäkin tilanteessa toimisi. On hyvä, että pääsee nyt tutustumaan siihen puoleen kokeneen ja pätevän valmentajan kanssa.

Toimitusjohtaja Petro Punna ei peitellyt tyytyväisyyttään kettuleirin tuoreimpaan pelaajasopimukseen.

– Manuhan on terveenä ollessaan Ykkösessä ehdottomasti sarjan parhaita pelaajia – ellei jopa paras. Liigassakin hän kuuluu parhaimmistoon – ja nyt Manu on meillä tulevat kaksi vuotta!

Punna myös korostaa omien, kokeneiden kasvattien sitoutumisen tärkeyttä.

– Aivan kuten Jannenkin tapauksessa, Manun kohdalla ei kyse ole mistä tahansa kokeneesta, laadukkaasta pelaajasta, vaan omasta kasvatista, joka haluaa sitoutua tänne.

– Molempien kohdalla myös pelaaminen on ehdottomasti se pääasia, mutta toki heidän kokemustaan ja näkemystään halutaan hyödyntää myös nuorten pelaajien kehittämisessä.