Lehtonen palaa Kettupaitaan lainapestillä

29.04.2016

2015-07-11_0161

Kotiavauspäivän aamuna kettukannattajat saavat iloisen yllätyksen Pohjanmaan suunnalta!

Aleksis Lehtonen palaa kasvattiseuraansa liigamestari SJK:sta heinäkuun alkuun ulottuvalla lainasopimuksella. Vuonna 1997 syntynyt kärkimies hurmasi kaksi edelliskautta JJK:n edustusjoukkueessa viimeistellen yhteensä kymmenen maalia Ykkösessä.

Vakuuttavien esitysten myötä suuntana oli viime kauden päätteeksi sarjaporrasta ylemmäs, Veikkausliigan hallitsevan mestarin SJK:n riveihin. Talvea häiritsi kuitenkin ikävä loukkaantuminen ja nyt takaisin täyteen iskuun toipunut hyökkääjä palaa hetkeksi varsin tuttuun ympäristöön.

Vielä EIF-ottelussa nuorukaista ei kuitenkaan kentällä nähdä hienoisen kuumeilun vuoksi, mutta ensi viikon kotikamppailussa GrIFK:ta vastaan tuttu lainamies nähtäneen jälleen kettunutussa Harjun nurmella.

– Tosi mukava olla taas täällä ja olen kyllä valmis auttamaan jälleen joukkuetta parhaani mukaan. Harmittaa vaan, ettei pääse pelaamaan saman tien!

Vielä tänään Aksu nähdään siis Harjulla katsomon puolella – tule sinäkin!

jjk-wwwbanneri-jjkeif-1000x371