Käytännön infoa PS Kemi-otteluun Vaajakoskella

09.08.2017

2017-07-31_0007

Kotiottelut jatkuvat Vaajakoskella vielä kolmannenkin matsin verran, kun sunnuntaina 13.8. vieraaksi saapuu PS Kemi. Ottelu alkaa jo klo 17.

Alun perin ottelu oli tarkoitus pelata jo Harjulla, mutta kenttäremontin viivästymisen vuoksi kotikenttänä toimii vielä edellisistä kahdesta ottelusta tuttu ja hyväksi havaittu Vaajakosken liikuntapuisto! Paikanvaihdoksen myös myös ottelun alkamisaikaa aikaistettiin, sillä Vaajakosken kentällä ei ole valaistusta – siksi matsi vihelletäänkin käyntiin jo klo 17.

Tässä jälleen kertauksena infoa Vaajakosken kotiottelutapahtuman käytännön järjestelyistä!

Otteluun saapuminen

Ilmainen Linkki-kyyti: Jyväskylän seudun joukkoliikenne Linkki kuljettaa kettukannattajat ilmaiseksi otteluun! Koska nyt pelataan aiemmin kun kaksi aikaisempaa ottelua, koskee Linkki-etu aikaväliä 15-21. Linkkien linjat 1-39 sekä 42 (ainoana poikkeuksena 13M) kuljettavat Sinut ilmaiseksi Vaajakoskelle ja sieltä pois, kun näytät JJK:n kauden 2017 kausikorttia tai ennakkolippua. Lähimmät bussipysäkit ovat Vaajakoskella aivan stadionin tuntumassa.

Edullisemmat ennakkoliputhan ovat kaiken aikaa myynnissä verkkosivuillamme oikean laidan punaisen Osta lippuja-painikkeen kautta sekä Neste K-asemilla!

Pysäköinti: Harjun tavoin myöskään Vaajakosken liikuntapuiston yhteydessä ei varsinaisesti ole omaa pysäköintitilaa. Lähialueiden parkkitiloja voi kuitenkin hyödyntää pysäköintisääntöjä noudattaen. Parkkipaikkoja löytyy esimerkiksi Vesmannintien ja Savonmäentien välissä (vanhan S-marketin paikalla), Urheilutien varresta K-Market Vaajakosken takana tai hieman kauempana Urheilutiellä löytyvältä hiekkaparkkipaikalta.

Ilmaisella Linkki-kyydillä on myös helppo välttää pysäköintiongelmat!

Sisäänkäynnit: Stadionille on kaksi sisäänkäyntiä. Pääportti on Urheilutiellä ja pienempi päätyportti taas Savonmäentiellä stdionin uimahallin puoleisessa päädyssä.

Lipunmyynti: Molemmilla stadionin porteilla on normaalisti palveleva lipunmyyntipiste, pääportilla Harjun tapaan myös noudettavien lippujen piste. Portit aukeavat  ja lipunmyynti alkaa normaalisti tuntia ennen ottelun alkua eli tässä tapauksessa klo 16.

Ennakkoliput ovat myynissä normaalisti verkkosivuillamme sekä Neste K-asemilla Kirrissä, Savelassa sekä Tourulassa.

Vieraskannattajat: Vieraskannattajille on oma sisäänkäynti aurinkokatsomon puolella, koulun pihan kautta. Vieraskannattajien oma katsomonosa on aurinkokatsomon päässä, vastaavalla paikalla kuin Harjulla.

Linkilla-ilmaiseksi-pskemi-wwwbanneri

Katsomot ja palvelut

Pääkatsomo: Vaajakosken katetussa pääkatsomossa on neljä lohkoa, jotka on JJK:n kotiotteluissa numeroitu lohkoiksi 1-4. Kuppipenkkejä tai numeroituja paikkoja ei ole, mutta lohko 1 on kokonaisuudessaan varattu pääkatsomokausikorttilaisille ja kukin kausarilainen voi valita sieltä mieleisensä istumapaikan. Lohkossa 4 puolestaan on kannattajakatsomo.

Aluekatsomot: Takasuoralla eli aurinkokatsomossa on Harjultakin tuttuja siirreltäviä katsomoita, joista aurinkokatsomolipulla tai kausikortilla voi valita mieleisensä istumapaikan.

Lastenpiste: Perheen pienimmille kettukannattajille löytyy oma leikkipiste myös Vaajakoskella. Lastenpiste löytyy aurinkokatsomon puolelta, pääkatsomosta nähden oikealta reunalta, kuten Harjullakin.

Kioskit: Katsojia stadionilla palvelee yhteensä neljä kioskia ja kaikissa niissä on tuotteiden puolesta sama tarjonta. Kaksi kioskia löytyy pääkatsomosta ylätasanteelta – yksi katsomon molemmista päistä.

Aurinkokatsomossa takasuoralla on yksi kioski, joka palvelee myös vieraskannattajia. Neljäs kioski löytyy stadionin uimahallin puoleisesta päädystä.

Muut palvelupisteet: Stadionilla on myös Harjulta tuttu erillinen kahvipiste niille, joilla kolottaa vain kahvihammasta, sekä erillinen fanituotteiden myyntipiste. Molemmat löytyvät pääkatsomon alta pääportin sisäänkäynnin yhteydestä, josta löytyvät myös WC:t.

Media: Mediapaikat ovat pääkatsomossa lohkon 3 yläreunassa. Mediatila sekä ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus löytyvät sisätiloista, jonne kuljetaan pääkatsomon ylätasanteelta. Muutoin käytännöt ovat samat kuin Harjulla pelattavissa otteluissa.

Anniskelua Vaajakosken stadionilla pelattavissa otteluissa ei ole. Vaajakoskella pelattavien otteluiden yhteyteen ei myöskään järjestetä Jälkipelejä.

VIP-ruokailu järjestetään poikkeusjärjetelyillä Klubi- ja Vesilinna-kausikorttilaisille ennen ottelua. Mikäli Sinulta löytyy jompi kumpi kausikortti, tsekkaahan sähköpostisi, sillä olemme lähestyneet asian tiimoilta sähköpostitse!

Lämpimästi tervetuloa!

20170813-JJK-PSKEMI-ottelumainos-www-eiotteluisantaa