Kausi käyntiin tasapelillä KTP:n vieraana

24.04.2016

ktp-jjk-20160424

Ykkösen kausi 2016 startattiin pistejaolla Kotkassa. Isännät menivät hetki ennen taukoa johtoon, mutta Samu Suoraniemi tasoitti toisella puoliajalla lopputulokseksi 1-1.

Ottelu oli kokonaisuudessan tasainen ja maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä – kotijoukkueen maalilla Jere Pyhäranta joutui kuitenkin useammin venymään laukausten tielle.

Erikoistilanteitakin nähtin molemmissa päissä, mutta kumpikaan ei saanut niistä rokotettua. KTP:n ensimmäinen sivuvapari nähtiin aivan ottelun alkuhetkillä, mutta Ville Viljala JJK-maalilla poimi sen varmasti. Sitten paine siirtyikin isäntien päätyyn ja vartin kohdalla Pyhäranta joutui venymään Tommi Karin hyvän laukauksen tielle. Hetkeä myöhemmin taas Mikko Manninen sai pallon jo maaliin asti, mutta oli vierasjoukkueen harmiksi paitsiossa.

25. minuuttia oli pelattu, kun oli Viljalan vuoro esitellä torjuntataitojaan: kettuvahti torjui komeasti Isaac Kannahin laukauksen kulmapotkuksi. Hetkeä myöhemmin nähtiin Viljalalta toinen upea venytys ja myös puolustajilla riitti töitä – reilut viisi minuuttia ennen taukoa Antto Tapaninen liukui tärkeään katkoon rangaistusboksissa.

Toisessa päässä taas Kari hankki parikin vapaapotkua ja näistä jälkimmäisestä oli vähällä onnistua maalinteossakin, mutta Pyhäranta veti kuitenkin maalilla pidemmän korren.

Muutama minuutti ennen taukoa kotijoukkue iski: Valeri Minkenen laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta ja vei isännät johtoon. Taukoa vietettiinkin kotijoukkueen 1-0-johdossa.

Toisella puoliajalla JJK painosti ja haki tasoitusta. Kettupaidat saivatkin luotua hyviä maalipaikkoja, mutta Pyhäranta KTP-maalilla venyi upeisiin pelastuksiin ja piti pitkään maalinsa puhtaana.

Vieraat pääsivät kuitenkin juhlimaan parikymmentä minuuttia ennen loppua: Manninen karkasi oikealta laidalta ja syötti vasemmalle laidalle vaihdosta tulleen Suoraniemen aivan avopaikkaan. Suoraniemi ei paikasta erehtynyt vaan niittasi pallon Pyhärannan selän taakse!

Heti maalin jälkeen KTP sai pahan hyökkäyksen, mutta Niko Markkula ennätti vielä maaliviivalta putsaamaan pallon pois. Hetken kuluttua Suoraniemi oli lähellä osua vielä toisenkin kerran, mutta Pyhäranta sai  tällä kerta torjuttua. Loppuhetkillä Suoraniemeä myös rikottiin rangaistusalueella, mutta pilkkua siitä ei kuitenkaan tuomittu.

Vielä lisäajalla Iiro Järvinen oli todella lähellä tehdä upean kauko-osuman, mutta myös maalipuut olivat kotijoukkueen apuna ja Järvisen ovela yritys kilpistyi ylärimaan.

JJK avasi siis kautensa tasapelipisteellä vaikeasta vierasottelusta. Kausi jatkuu seuraavaksi kotikentällä, kun EIF saapuu Kettupaitojen vieraaksi tulevana perjantaina 29.4.!

KTP - JJK 1-1 (1-0)

Maalit:

1-0 41' Valeri Minkenen

1-1 71' Samu Suoraniemi

 

JJK:n kokoonpano: Viljala, Kohonen, Lähitie (v), Tapaninen, Markkula, I. Järvinen, Leppänen, Loutelamio (59' Suoraniemi), Kari, Manninen, Tahvanainen (89' T.Järvinen)

 

Vaihdossa: Ikäheimo (mv), Itkonen, T.Järvinen, Suoraniemi, Ervasti, Hanslian.

 

Tähtipelaajat:

*** Jere Pyhäranta

** Samu Suoraniemi

* Isaac Kannah

 

Yleisöä: 1354

jjk-wwwcover-jjkeif-20042016