2015-08-27_jjk-mp_0020

Pitkä odotus on viimein ohitse ja Ykkösen kausi 2016 potkaistaan käyntiin sunnuntaina!

Kettulauman pääkäskyttäjä Juha Pasoja on kaudenavauksen alla luottavainen.

– Ollaan nyt siinä, missä etukäteen ajateltuna pitikin olla tässä vaiheessa. Pitkin talvea peleissä on näkynyt sellaisia asioita, mitä on harjoiteltukin.

Avauskierroksen ottelut alkavat klo 16. JJK matkaa Kotkaan ja aloittaa kautensa kovalla kamppailulla: KTP nousi Veikkausliigaan kaudeksi 2015 ja putosi sen päätteeksi takaisin Ykköseen, mutta on jälleen yksi kärkikamppailuun povatuista joukkueista.

Joukkeet kohtasivat jo kertaalleen talven aikana: ulkokauden avausottelu päättyi 1-1-tulokseen Aleksi Tarvosen ja Benno Hanslianin maaleilla. Edellisen kerran sarjaottelussa vastakkain on oltu kaudella 2014 ja molempien joukkueiden peräsimessä ovat yhä samat miehet: Pasoja ja Sami Ristilä.

– Varmasti on luvassa tiukkaa vääntöä. Pelillisesti tuskin tulee suurempia yllätyksiä, mutta kyllähän kotkalaisilla on muutamia pelaajia joiden kanssa on oltava todella tarkkana – etenkin tietenkin paluun KTP:hen tehnyt toissakauden maalitykki Jussi Aalto, tuumii Pasoja.

valmistavat-treenit-viitaniemi-20160423

Kettupaitojen kenraaliharjoituksena sarjakaudelle toimi tiistaina Viitaniemessä pelattu Suomen cupin ottelu. JJK ehti toisella jaksolla mennä 2-0-johtoon – FC Jazz kuitenkin sai kirittyä ottelun jatkoajalle ja vei lopulta jatkopaikan rangaistuspotkuilla. Katkeralla tavalla tulleesta putoamisesta huolimatta päävalmentaja näki ottelussa paljon hyvää.

– Ensimmäiset 15-20-minuuttia olivat meiltä melkoista dominointia – voisi tietenkin sanoa, että niistä paikoista olisi pitänyt onnistua maalinteossa, mutta ehkäpä niitä onnistumisia säästeltiin sarjakaudelle, Pasoja hymähtä.

– Kokonaisuudessaan pelissä oli paljon hyvää ja 75 minuuttia oltiin ottelussa selvästi parempia. Ja toisaalta se oli hyvä muistutus näin kauden kynnyksellä siitäkin, että peli kestää sen 90 minuuttia – ei 75.

Myös ottelun maalit saivat luotsilta kiitosta: ensin Antto Tapaninen puski Tommi Karin vapaapotkun maaliin, hetken päästä Samu Suoraniemi niittasi pallon takatolpan juureen hyökkäyksen päätteeksi Toni Tahvanaisen voitettua pallon keskikentän kaksinkamppailussa.

– Siitä on ehtinyt jo kulua aikaa, kun on edellisen kerran onnistuttu maalinteossa sivuvaparista, joten se oli erityisen tervetullut onnistuminen. Toinen maali taas tuli nopean hyökkäyksen päätteeksi, puolittaisesta vastaiskusta – sellaisethan ovat vähän meidän tavaramerkkimme.

Kauden kynnyksellä myös Kettuleirin sairastuvalla on liikehdintää – molempiin suuntiin.

Benno (Hanslian) ja Teppo (Marttinen) alkavat olla jälleen pelikunnossa, vaikka pelituntuma varmasti vielä onkin hakusessa pitkän poissaolon jälkeen.

– Severi (Vielma) on vielä pitkään pois polvivamman takia ja myös Jasin Abahassine ja Honar Abdi missaavat ainakin muutaman pelin kauden alusta. Muutoin kaikki ovat kunnossa,

JJK jäi viime kaudella aivan kalkkiviikoilla ulos nousukamppailusta ja on jälleen ilmoittanut tavoitteekseen nousun Veikkausliigaan. Ykkösestä ennustetaan jälleen äärimmäisen tasaista, tiukkaa ja tasokasta sarjaa, jossa nousijakandidaatteja on useita.

Pasoja toivoo luonollisesti kaudelle hyvää starttia, mutta…

– Ei sitä nousua vielä ensimmäisessä pelissä ratkaista. Totta kai sitä aina haluaa aloittaa hyvin, mutta toisaalta jos pitää valita niin ennemmin nouseva trendi kauden aikana kuin rakettimainen alku ja hankalampi loppu.

– Ennen kaikkea avausottelun tavoitteena on tasapainoinen esitys.

Ykkösen avauskierros: KTP – JJK, lauantaina 24.4. klo 16:0, Arto Tolsa Areena, Kotka

Kotiavaus JJK – EIF, perjantaina 29.4. klo 18:30