JJK ja Suomen Punainen Risti ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka ulottuu kauteen 2022 saakka. Kolmivuotisen sopimuksen myötä JJK:n arvokas ja tärkeä yhteistyö SPR:n kanssa on kestänyt yhtäjaksoisesti jo 15 vuoden ajan, mikä on ainutlaatuista suomalaisessa urheilussa.

JJK:n yhteiskuntavastuutoiminta alkoi käytännössä vuonna 2007 SPR:n Veripalvelun kanssa tehdyn yhteistyön kautta.

– Niihin aikoihin yhteiskuntavastuuasiat alkoivat pikku hiljaa tulla vahvemmin mukaan urheiluun, mutta meillä oli halu tehdä jotain konkreettisempaa ja yhdessä Veripalvelun kanssa ideoimme sitten tämän meidän mallin ja teimme jo tuolloin useamman vuoden sopimuksen. Yhteiskuntavastuullisuutta on tuotu tässä seurassa siitä asti koko ajan selkeämmin mukaan myös muiden eri toimijoiden kanssa, mutta tästä se kaikki lähti ja tämä yhteistyö on kestoltaan ihan eri luokkaa,  JJK:n myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen kertoo.

Otteita JJK:n ja SPR:n välisestä yhteistyöstä vuosien varrelta

”JJK ei luovuta – paitsi verta” on monelle tuttu lausahdus, joka lanseerattiin vuonna 2007 alkaneessa yhteistyössä SPR:n Veripalvelun kanssa. Yhteistyötä on myöhemmin laajennettu ja esimerkiksi viime heinäkuussa JJK oli mukana auttamassa, kun tulipalossa tuhoutuneen Palokan senioritalon asukkaille kerättiin matkapuhelinlatureita ja muita tarvikkeita. Nyt yhteistyö näkyy juuri alkavan Nälkäpäivän merkeissä, sillä JJK:n ja FCV:n välisessä derbykamppailussa Harjulla on tänään paikalla SPR:n lipaskerääjiä vaikka varsinainen keräys alkaakin vasta torstaina.

SPR:n Länsi-Suomen Piirin järjestöpäällikkö Jooel Niittynen on mielissään pitkän yhteistyön jatkumisesta:

– Meidän ja JJK:n arvoissa on paljon samaa, kuten paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä ja ylipäänsä urheilun ja hyväntekeväisyysjärjestöjen arvomaailmat kohtaavat mielestäni hienosti. Ihmisten hyvinvoinnistahan tässä on kummankin kohdalla viime kädessä kyse. Itse näen, että tämän tyyppistä yhteistyötä voisi tehdä vielä paljon enemmänkin Suomessa. JJK tarjosi oma-aloitteisesti apuaan kesällä Palokan senioritalon tulipalon jälkihoidossa ja siitä olikin ihan konkreettisesti iso apu meille, sillä sitä kautta avunpyyntömme tavoitti paljon laajemmin ihmisiä. Odotan innolla mitä muuta keksimmekään yhdessä tulevaisuudessa.

Lisää Niittysen mietteitä voit kuulla Harjulla tänä iltana JJK – FCV -ottelua ennen tehtävässä haastattelussa. Muistathan varata mukaan myös käteistä, sillä Nälkäpäivän lipaskerääjät ovat paikalla.

Lue lisää Nälkäpäivästä osoitteessa nalkapaiva.fi. Samassa osoitteessa voit myös osallistua Nälkäpäivä-keräykseen, ilmoittautua lipas- tai digikerääjäksi tai esimerkiksi lukea tarkemmin siitä mihin keräysvaroja ohjataan.