JJK toistamiseen tällä kaudella Kotkaan – Sarjatauon myötä uuteen lentoon?

20.07.2018

JJK:n pariviikkoinen sarjatauko on ohi. Kettupaidat matkaavat lauantaina Kotkaan, jossa vastassa on kettupaidat 2-1 toukokuussa kaatanut FC KTP.

Ykkösen sarjaohjelma näytti viime viikonloppuna JJK:n osalta tyhjää. Niinpä kettupaidat ovat saaneet viettää kesähelteillä ruhtinaalliset kaksi viikkoa sarjataukoa. Viimeksi JJK pelasi 7. heinäkuuta Tammisaaressa EIF:n vieraana. Sen jälkeen on ollut pari viikkoa aikaa toipua kesä-heinäkuun vaihteen tiukasta otteluruuhkasta. Ensin kettupaidat saivat viikon loman Tammisaaren reissun jälkeen. Kuluvalla viikolla on jälleen palattu tiukasti treenikentille ja katseet ovat suunnattu lauantain Kotkan vierailuun.

JJK:lle lauantain ottelu on kauden toinen FC KTP:n vieraana. Ensimmäinen reissu merikaupunkiin tehtiin 28. toukokuuta. Tuolloin tuloksena oli valitettavasti yksi JJK:n peräti viidestä maalin tappiosta kuluvana kesänä. KTP meni jo ottelun kolmannella peliminuutilla 1-0 johtoon. Puhuttavin tilanne nähtiin 14. peliminuutilla, kun Mikko Manninen sijoitti pallon verkkoon Saku Leppäsen antaman kulmapotkun jälkitilanteesta. Maali kuitenkin hylättiin, videomateriaalin perusteella melko kyseenalaisesti, paitsiona. Toisella puoliajalla KTP iski vapaapotkusta 2-0. Manninen kavensi noin tunnin pelin jälkeen, mutta lopulta kaikki kolme pistettä jäivät Kotkaan loppulukemin 2-1.


Mikko Manninen iski JJK:n ainokaisen kettupaitojen viimeisimmällä Kotkan reissulla. Kuva ottelusta JJK-HIFK 1.6.

Ykkösen kaudesta on kettupaitojen osalta pelattuna 13/27 ottelua. JJK majailee sarjataulukossa toiseksi viimeisenä 2 voiton, 4 tasapelin ja 7 tappion myötä. Sarjanousija FC KTP löytyy ennen lauantain ottelukierrosta sijalta kuusi. Kotkalaisten saldo on 4 voittoa, 4 tasapeliä ja 5 tappiota. Pisteitä KTP:llä on siis kasassa kuusi enemmän kuin kettupaidoilla.

KTP pelasi myös viime viikonloppuna. Tuloksena oli 1-0 voitto AC Oulusta. Ykkösen maalipörssiä johtaa tällä hetkellä kenties hieman yllättävä nimi. Kettupaitojen verkkoon toukokuussa hienon vapaapotkun upottanut KTP:n Aleksi Pahkasalo on nimittäin iskenyt seitsemän osumaa. Maalipörssin jaetulla kakkossijalla, kuuden osuman myötä ovat JJK:n Saku Leppänen, AC Oulun Alberto Morin sekä KPV:n Kalle Multanen. Leppänen on osoittautunut kettupaidoille kuluvalla kaudella kultaakin kalliimmaksi 11-metristen upottajana, sillä hänen osumistaan neljä on syntynyt pilkulta.


Saku Leppänen on iskenyt tällä kaudella neljä rangaistuspotkua verkkoon ja yhteensä kuusi maalia.

Myös JJK:n valmennus on pistänyt merkille Pahkasalon ja muiden KTP:n hyökkäyspään pelaajien vaarallisuuden.

-Kotkalaisten hyökkäyspään nelikon kanssa täytyy olla todella varuillaan. Erityisesti tilanteenvaihdoissa pitää puolustaa tarkasti. Pahkasalo on vaarallinen, kuten myös laidoilla pelaavat Aleksi Tarvonen ja uusi espanjalaishankinta Yerai Couñago Vilaboa, JJK:n valmentajistosta Mikko Manninen tuumailee.

-Kun puolustamme fiksusti emmekä joudu maalintekokisaan, niin olemme vahvoilla. Uskon, että itse saamme kyllä jokusen maalin tehtyä, Manninen luottaa.

Kettupaidat eivät varmasti ole tyytyväisiä alkukauteensa tahi sarjataulukon sijoitukseensa. Onneksi sarjakausi ylittää puolivälinsä vasta lauantain KTP-vierailun myötä, joten pisteitä on jaossa vielä rutkasti. Ja kun otetaan huomioon kuluvan Ykkösen kauden tasaisuus, ovat mahdollisuudet vielä nousukiitoon mainiot. Kykyä kettupaidoilta löytyy, kuten 2-0 kotivoitto silloisesta sarjakärki KPV:stä osoitti. Toivotaan, että pieni sarjatauko ja helteiset kelit ovat saaneet kettujen jalat sopivalla tavalla liekkeihin.

-Sairastuvalta pelikuntoiseksi sarjatauon aikana on toipunut ainakin toppari Gentrit Kovaqi. Ilveksestä apuja KTP-reissuun ei tule eli täysin omalla miehistöllä mennään, Manninen lisää.


JJK:n numero 3, Gentrit Kovaqi, palaa lauantain ottelussa JJK:n kokoonpanoon.

FC KTP – JJK Arto Tolsa Areenalla Kotkassa lauantaina 21.7. klo 17:00. Ottelua voit seurata tuttuun tapaan Elisa Viihde Sportin kautta. Ottelusta seurantaa JJK:n some-kanavissa ja ottelun jälkeen raportti sekä maalikooste ilmestyvät nettisivuille.