JJK onnittelee palkittua pääkumppaniaan Fimpec PMO Oy:tä

20.06.2023
Maineteko maailmalla -palkinto 2023 myönnettiin 31.5.2023 Fimpec PMO Oy:lle. Kuvassa vasemmalta alkaen: Keski-Suomen kauppakamarin puheenjohtaja Antti Määttä, yksi Fimpec PMO:n perustajista, yli-insinööri Pekka Salomaa, Fimpec PMOn toimitusjohtaja Mikko Turunen, liiketoimintajohtaja Jorma Paananen Fimpec PMO:sta ja Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen. Kuva: Viivi Sakkara.

Keski-Suomen kauppakamari palkitsee vuosittain Maineteko maailmalla -palkinnolla keskisuomalaisen yrityksen, joka on kasvanut menestyksekkäästi ja vienyt toiminnallaan paikallista osaamista maailmalle. Tänä vuonna palkinto luovutettiin JJK:n pitkäaikaiselle pääyhteistyökumppanille Fimpec PMO Oy:lle.

Fimpec PMO:n toiminta on laajentunut keskisuomalaisesta paikallisesta toimijasta valtakunnalliseksi ja maailmanlaajuiseksi yhtiöksi. Yhtiö toimii laaja-alaisesti kotimaassa, ja ulkomailla Fimpec PMO:lla on tytäryhtiöt Chilessä, Saksassa sekä Uruguayssa, jonne Fimpec PMO:n yksi perustajista (ja myös JJK:n perustajajäsenistä), yli-insinööri Pekka Salomaa meni jo vuonna 2004 rakennuspäälliköksi maan ensimmäiseen sellutehdashankkeeseen. Tämän jälkeen yrityksen paikallistuntemusta on hyödynnetty myös uudemmissa Uruguayhin tehdyissä teollisuuden investoinneissa.

”On hienoa myöntää palkinto keskisuomalaiselle yritykselle, jonka vahvalla uusiutuvan energian osaamisella tuodaan ratkaisuja vähäpäästöisen tulevaisuuden rakentamiseen ympäri maailmaa”, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin puheenjohtaja Antti Määttä.

Fimpec PMO on vienyt keskisuomalaista projektinjohto-osaamista maailmalle. Se on toteuttanut satoja toimeksiantoja lukuisissa maissa useilla eri toimialoilla. Vahva perusta teollisuuden projektinjohtopalveluissa on luonut Fimpec PMO:lle myös pohjaa vihreän siirtymän hankekokonaisuuksien läpiviennille, joissa yhtiöllä on jo merkittävä rooli. Aallonharjalla toimivalla Fimpecillä on osaamista uuden teknologian hankkeiden johtamisessa muun muassa tuulivoiman, aurinkovoiman ja vedyntuotannossa, jossa yhtiö toimii projektikonsulttina ensimmäisessä teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitoksen rakentamisessa.

Lue lisää palkinnosta ja sen perusteista: fimpec.com