JJK-FF Jaro: Jälleen maaliton tasapeli

10.08.2013

JJK ja FF Jaro päätyivät jälleen maalittomaan tasapeliin lauantaisessa Supermatsissa. Etenkin ensimmäinen jakso oli kotijoukkueelta varsin vahvaa peliä ja mutta kuten edelliselläkin kerralla, ei pallo löytänyt millään tietään Jesse Östin selän taakse.

 

JJK oli selvästikin onnistunut pyyhkimään MYPA-tappion mielestään ja jokainen oli alusta asti hyvällä asenteella mukana. Vierasjoukkue oli ensimmäisellä jaksolla alakynnessä ja tilanteita nähtiinkin jälleen lähinnä Östin maalilla.

 

Kotijoukkueen keskikentällä Eero Korte ja Jukka-Pekka Tuomanen pitivät kuria isännän elkein ja keskikaista olikin vierasjoukkueelle täysin tukittu. Laidoilla taas Jani Virtanen ja Mikko Manninen olivat vinhassa vauhdissa ja etenkin Manninen oli ajoittain täysin pysäyttämätön.

 

Laitapeliä vauhditti myöskin paluumuuttaja Niko Markkulan Manniselle tarjoama vahva taustatuki ja muutoinkin vallan mainiot otteet vasempana pakkina. Ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella tutussa Kettupaidassa kentälle marssinut Marsu näytti, ettei ole Ruotsin reissullaan ainakaan taantunut, vaan pelasi energisesesti ylöspäin, mutta myös varmasti alaspäin.

 

Kotijoukkueen hyvätkin maalipaikat kuivuivat kuitenkin lopulta kokoon viimeistään Östin käsissä. Ensimmäisen jakson paras paikka aukeni loppujen lopuksi Eero Markkaselle jakson lopulla, kun Mikko Innanen pelasi tämän läpiajoon. Pallo pääsi kuitenkin hieman karkaamaan Erziltä ja Öst hyvällä ulostulollan sai nollattua tilanteen.

 

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös useita kotiyleisöä kuohuttaneita tilanteita, kun etenkin hyvävireistä Virtasta rikottiin useampaankin otteeseen ilman, että tuomarin pilli soi – mies sai rajusti iskua nilkoilleen myös rangaistusalueella, mutta Vesa Hätilä ei pilkkua kuitenkaan kotijoukkueelle viheltänyt.

 

Toisella jaksolla myös vierasjoukkue FF Jaro pääsi paremmin peliin mukaan. JJK:n puolustus pelasi kuitenkin hyvän ottelun ja topparipari Samu NieminenSeveri Vielma hoitivat tonttinsa varmasti.

Ottelun hienointa antia Kettupaitojen osalta olikin jälleen yhden oman kasvatin erittäin onnistunut liigadebyytti. Suoraan avaukseen noussut, vuonna 1995-syntyneiden maajoukkueen porttejakin kolkutteleva Vielma pelasi todella vakuuttavan ottelun ja selviytyi hienosti kovassa paikassa kolossimaista Frank Jonkea vastaan painiessaan. Kymmenisen minuuttia ennen loppua pakottivat jalkakrampit nuorukaisen tulemaan vaihtoon, mutta Seveä tullaan varmasti jatkossakin näkemään luutimassa Kettupaitojen takalinjoilla!

 

Vielman vaihto aiheutti myös väistämättömiä muutoksia kentälle. Penkiltä kun ei topparivaihtoehtoa enää löytynyt, tuli Vielman tilalle toinen JJK-kasvatti, maanantaina oman debyyttinsä tehnyt Robert Taylor. Taylor otti paikkansa keskikentän keskustasta ja Korte siirtyi Niemisen pariksi paikkaamaan puolustuslinjaa.

 

Jaro saikin lopulta loppuminuuttien aikana melkoisen pyörityksen JJK:n päähän, mutta kotijoukkue kesti – ja lopulta tarvittiin jälleen myös Janne Korhosen huippupelastuksia. Jonkelle aukeni aivan viime hetkillä kaksikin loistavaa maalipaikkaa, mutta kapteeni oli jälleen maalillaan enemmän kuin mies paikallaan ja torpedoi komeasti Jonken yritykset.

 

Vauhdikkaiden vaiheiden ja varsin fyysisen taistelun päätteeksi lopputulos oli sama kuin edellisessäkin kohtaamisessa: maaliton tasapeli.

 

Seuraavana vuorossa onkin huikeaakin huikeampi cup-välierä KuPSia vastaan viikon päästä 17.8.!

 

 

 

JJK – FF Jaro 0-0 (0-0)

 

Korhonen; Markkula, Nieminen, Vielma (81′ Taylor), Latikka; Manninen, Tuomanen, Korte, Virtanen; Innanen, Markkanen (62′ Hilska).

 

Viljala, Järvinen, Kuhmonen, Hilska, Taylor, Hanslian.