Ilves kaatui harjoitusottelussa

24.01.2015

20150124_153325

JJK aloitti vuoden 2015 ottelunsa voitokkaasti kaatamalla lauantaina Ilveksen Tampereella harjoitusottelussa 0-1-lukemin. Ottelun ainoan maalin teki jo 14.minuutilla Janne Kuhmonen.

Vierasjoukkue aloitti ottelun terävästi: vain muutama minuutti oli pelattu, kun Antto Hilska puski taidokkaasti kohti takakulmaa Tommi Karin nappikeskityksestä. Kettupaitojen harmiksi pallo kolahti kuitenkin vain tolppaan ja päätyi siitä takaisin peliin.

Sama mies oli asialla hetkeä myöhemmin – Ilves-maalia vartioinut Mika Hilander oli jo ohitettu, mutta puolustajat pääsivät hätiin ja pitivät isäntien maalin vielä puhtaana.

JJK onnistui kuitenkin maalinteossa jo ennen kuin vartti tuli täyteen: Janne Kuhmonen päätti taidokkaan syöttökuvion pistämällä pallon varmasti ohi Hilanderin.

Vieraat hallitsivat avausjaksoa ja Ilveksen maalipaikat olivat vähissä. Teppo Marttinen JJK-maalilla nyrkkeili kertaalleen vaarallisesta paikasta annetun sivuvaparin, mutta muutoin nuorukainen pääsi avausjaksolla varsin vähillä töillä.

Jälleen nuorekkaalla katraalla liikkeellä ollut kettulauma oli energinen ja prässäsi aggressiivisesti ja saikin luotua ensimmäisellä puoliajalla paikat useampaankin maaliin. Tauolle mentiin kuitenkin 0-1-tilanteessa.

Toisen jakson alkuminuuteilla Berat Grabovci latasi lähietäisyydeltä pallon voimalla ohi Marttisen, mutta oli paitsiossa, joten taululla pysyi yhä 0-1-tilanne.

Jälkimmäinen puolikas oli ensimmäistä tasaisempi, mutta JJK:lla ei ollut suurempaa hätää isäntiensä kanssa, eikä Marttinen maalillaan joutunut venymään. Paitsiomaalin lisäksi ei keltapaidoilla juuri vaarallisia paikkoja ollut.

Sen sijaan JJK hätisteli edelleen Hilanderin vartioimaa maalia. Kun kymmenen minuuttia oli pelattu, aukeni Hilskalle mainio paikka hyviä nousuja laidallaan tehneen Benno Hanslianin kauniistä syötöstä. Kärkimies ei kuitenkaan saanut maalia palkkioksi hyvistä otteistaan ja tuloksena oli vain kotijoukkueen maalipotku.

JJK:n toinen maali oli kuitenkin vielä enemmän kuin lähellä, kun vaihdosta kentälle tullut Oskari Peltonen oli karata Ilves-puolustukselta maalintekoon kymmenisen minuuttia ennen loppua – Hilander sai kuitenkin vielä venytettyä varpaansa eteen. Peltosella oli toinenkin mainio paikka viimeisellä kymmenminuuttisella, mutta puolustus luuti tällä kertaa pallon kulmapotkuksi.

Ottelun lopppuhetkillä JJK saikin vielä kulmapotkuja toisensa perään, muttei onnistunut niitä hyödyntämään ja näin 0-1 jäi ottelun lopputulokseksi.

JJK jatkaa viikonloppuaan sunnuntaina Vehkalammella hallitalkoiden merkeissä – ja mikäli kaikki menee suunnitellusti, päästään hallin avausottelu pelaamaan ensi viikon lopulla.

Ilves - JJK 0-1 (0-1)

Maalit:

14' Janne Kuhmonen

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen; Benno Hanslian, Joona Itkonen (Teemu Vaarakallio), Antto Tapaninen (Severi Vielma), Niko Markkula (Honar Abdi); Janne Kuhmonen; Aram Hasanzada, Tommi Kari, Jarkko Kosunen (Jasin Abahassine), Arjan Goljahanpoor; Antto Hilska (Oskari Peltonen).

Vaihdossa: Aati Riihimäki, Jasin Abahassine, Teemu Vaarakallio, Severi Vielma, Honar Abdi, Oskari Peltonen.