Harjun Pojat siirtyvät pääkatsomoon

06.02.2014

JJK:n kannattajaryhmä Harjun Pojat siirtyvät pääkatsomoon

Kettuseuran kotikentältä ei tule puuttumaan tunnelmaa ensi kaudellakaan. Päinvastoin, sillä yksi vuoden parhaista uutisista on tässä: JJK:n kannattajaryhmä Harjun Pojat siirtyy takaisin pääkatsomoon!

Uskollinen ryhmä on ollut JJK:n tukena ja turvana niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja sääolosuhteista tai sarjataulukosta piittaamatta antanut kaikkensa joukkueen ja seuran eteen. Viime vuodet päätykatsomossa viihtynyt porukka on pitänyt positiivista menoa yllä ja tartuttanut ääneen kannattamisen kulttuuria menestyksekkäästi myös muihin kanssafaneihin.

– Aivan mahtavaa saada Harjun Pojat takaisin pääkatsomoon. Kavereilla ollut päädyssä uskomattoman hyvä meno ja nyt saadaan heidät lähemmäksi koko isoa yleisöä, JJK:n markkinoinnista vastaava Panu Sorjonen kommentoi iloisena.

Edellisen kerran HarPo oli pääkatsomossa kesän 2012 europeleissä kun UEFA:n määräykset eivät sallineet irtokatsomoiden käyttöä kenttäpäädyissä.

– Tavallaan tuo oli kyllä meille onni, sillä jokainen joka oli otteluissa paikalla muistaa varmasti sen upean fiiliksen jonka Harjun Poikien kannustus sai aikaan koko yleisössä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen meille tuli todella paljon yhteydenottoja seuraavan pelin lippuja koskien – ja kaikki halusivat juuri Harjun Poikien viereen istumaan. Todella tärkeä asia tunnelman kannalta ja vaikuttaa suoraan myös pelaajiemme suorituksiin kentällä, Panu lisää.

Harjun Pojille ”pelipaikan” muutos takaisin pääkatsomoon on erittäin tervetullut muutos.

– Odottamme paluuta pääkatsomoon kärsimättömästi ja lupaamme tukea omiamme entistäkin uskollisemmin uuden alun myötä, kertoo porukan puhemies Niko Rakkolainen.

Kesästä 2012 jäikin hyvä kutina myös kannattajien keskuuteen.

– Europeleissä saatiin hiukan maistaa pääkatsomon tunnelmaa, ja vaikka päädyssä on puolensa ja oma tunnelmansa, oli alkuperäiselle paikalle paluu lähes itsestäänselvä asia kun seuran suunnasta tätä ehdotettiin, Niko kertoo.

Millä mielin kannattajat lähtevät tulevaan kauteen?

–  Kaudesta odotukset porukan sisällä vaihtelevat sukkana putoamisesta suoraan nousuun. Se, mitä varmasti on odotettavissa on loistava tunnelma kotipeleissä sekä huikeat vierasmatkat uusiin ja tuttuihin kohteisiin. Kaikkien kotipelien lisäksi kesän ehdoton helmi lienee Ilves-vierasottelu Tammelassa, avaa Niko koko porukan tuntoja iloisin mielin.

 

Tervetuloa pääkatsomoon Harjun Pojat!

 

JJK Kausikortti 2014

JJK:n kausikorttilaisena nautit jatkossa entistäkin paremmasta tunnelmasta omalla paikallasi katetussa pääkatsomossa.  Tilaa oma korttisi tästä!

Olemme erikseen yhteydessä niihin kausikorttilaisiin joiden paikkoja joudutaan siirtämään muutamalla rivillä kannattajakatsomon muutoksen johdosta. Jos haluat siirtää oman kausikorttipaikkasi juuri Harjun Poikien viereen, voit olla myös itse yhteydessä Henna Lahtiseen sähköpostilla henna.lahtinen(at)jjk.fi.