Haka-JJK: Waari näkee Kettupaidat suosikkeina

25.06.2012

JJK:n kesäkuu alkoi murheellisesti kahdella kotitappiolla. Maanantaina joukkue pääsee maksamaan kalavelkoja FC Hakalle, joka kauden kotiavauksessa ryösti pisteet Harjulta lukemin 1-4.

 

JJK haastoi kotikentällään HJK:n hyvin, mutta muutamat helpot virheet omalla rangaistusalueella käänsivät ottelun vierasjoukkueelle. JJK:lla oli ensimmäisellä jaksolla oma selkeä etsikkoaikansa, mutta toisella jaksolla joukkueen puolustuslinja väsyi ja tippui liian alas, jolloin HJK sai pelattua pallon liian helposti JJK:n rangaistusalueen sisään. JJK:n pallollinen peli ottelussa oli hyvää ja joukkue hallitsi palloa ja loi hyökkäyksiä yhtä paljon kuin HJK. Valmennusjohdon tekemät muutokset onnistuivat mainiosti ja varsinkin keskikentän keskustassa pelannut Mikko Manninen pystyi uudessa roolissa rytmittämään JJK:n peliä, jolloin Kettupaidat pystyivät taas pelaamaan myös pitkiä hyökkäyksiä. Hyökkääminen oli kokonaisuudessaan hyvin tasapainoista ja tasaisesti kentän koko leveyttä hyödyntävää. Suurin ongelma oli viimeistely, johon JJK kaipaa tällä hetkellä tarkkuutta ja terävyyttä.

 

Haka on JJK:n tavoin pelannut ailahtelevasti. Joukkue on vahvojen otteluiden vastapainona jäänyt muutamissa vieraspeleissä täysin vastustajan jalkoihin. Haka perustaa pelinsä voimakkaaseen kaksinkamppailuun ja nopeisiin suunnanmuutoksiin. Hakan suurimmat heikkoudet ovat pallollisessa osaamisessa, mutta kotonaan Haka on pystynyt ajoittain myös sujuvaan syöttöpeliin. Maanantain ottelun avainkysymys on, kumpi joukkue lähtee hallitsemaan palloa ja tekemään aloitteita. Edellisessä ottelussa FC Lahtea vastaan Haka oli pelillisesti altavastaaja, mutta pystyi silti puristamaan tärkeän vierasvoiton. Tämän kauden Veikkausliiga on niin tasainen, että kaksinkamppailupelaamisen merkitys korostuu. Voimakkaammin riisto- ja kakkospallotilanteisiin tuleva joukkue on pienten marginaalien peleissä usein luonnonnurmella pelattaessa vahvoilla.

 

JJK:lle maanantain peli on henkisesti todella tärkeä kahden tuloksellisesti ruman tappion jälkeen. Maanantaina joukkue pystyisi voitolla kääntämään kurssinsa kohti sarjan kärkitiloja. Haka tulee JJK:ta vastaan kaksinkamppailuihin korostetun kovaa, mutta hyvin otteluun valmistautuneet Kettupaidat ovat valmiina haasteeseen. Taitavampien pelaajien ansiosta JJK tulee todennäköisesti luomaan enemmän maalintekopaikkoja ja on vieraissakin ottelun suosikki. Todennäköisyysarvio Haka 33%, tasapeli 27% ja JJK 40%.

 

Waari1