FC Lahti – JJK: Vastassa kova hyökkäysarsenaali

31.05.2010
FC Lahti – JJK: Vastassa kova hyökkäysarsenaali

JJK:n tiistainen isäntä FC Lahti on jäänyt kolmessa viime ottelussaan maaleitta, ja on hävinnyt kauden kaikki kolme kotiotteluaan. Valmentaja Jori Särkkä korostaa kuitenkin, että vastaan tulee erittäin vaarallinen joukkue.

– Lahti on pelannut ihan hyviä pelejä, voitot ja maalinteko ovat olleet pienestä kiinni. Paikkoja heillä on ollut, mutta viimeinen silaus on jäänyt parissa pelissä puuttumaan.

Lahden hyökkäysarsenaalista löytyy Rafaelin ja Litmasen kaltaisia Veikkausliigatähtiä, joten on itsestäänselvää, että puolustuspelin on toimittava saumattomasti.

– Rafael on saatava kontrolloitua tarkasti. Ja jos Litmanen pelaa, meidän on koko aika tiedettävä missä hän liikkuu. Helpot syötöt Litmaselle pitää yrittää estää mahdollisimman hyvin, jokainen tietää millaisiin pallollisiin ratkaisuihin Litti pystyy, Särkkä sanoo.

JJK:n omaa pelaamista pyritään jatkamaan Honka-pelin viitoittamalla tiellä. Siihen pätivät samat sanat kuin Lahden esityksiin: pisteittä ja maaleitta jäätiin, mutta molemmat olivat pienestä kiinni.

– Turha sitä mennyttä peliä on liikaa muistella, mutta siinä oli paljon hyvää jota yritetään nyt siirtää eteenpäin. Positiivista ilmettä pidetään yllä ja hyökkäyskolmanneksella yritetään löytää lisää ovelia ja luovia ratkaisuja. En näe mitään syytä, etteikö homma natsaisi, Särkkä sanoo.

JJK:n joukkue on kesäkuulle paluuta halajavaa Tumantoa ja pitkäaikaispotilas Tapanista lukuunottamatta pelikunnossa.

FC Lahti – JJK Lahden Hiihtostadionilla tiistaina kello 18.30.

JoriSarkka