FC Jazz aiheutti jälleen karvaan tasapelin

21.05.2016

fcjazz-jjk-20160521

Vaiheikas ottelu päättyi vieraiden pettymykseen ja isäntien juhliin – ja jälleen kerran pistejakoon.

Elias Ahde vei isännät johtoon hetki ennen taukoa, mutta JJK nousi tasoihin toisella puoliajalla Tommi Karin komealla vapaapotkuosumalla sekä vaihtomies Iiro Järvisen viimeistelemällä vastaiskumaalilla. Ahde tasoitti kuitenkin loppulukemiksi 2-2- aivan viimeisillä sekunneilla.

Kenttä oli Porissakin vielä varsin keväisen epätasaisessa kunnossa ja maata pitkin pelaaminen olikin varsin haasteellista. Etenkin ensimmäinen puoliaika ei pahemmin pelillisiä hienouksia tarjonnutkaan – joskin maalipaikkojakin nähtiin.

Jakson loppupuolella Ville Viljala teki todellisen paraatipelastuksen torjuessaan jo lähes varmalle maalille näyttäneen tilanteen kulmapotkuksi. Toisessa päässä taas Lauri Pirhonen joutui venymään torjuakseen Topi Järvisen hyvän kaukolaukauksen alakulmasta.

Näytti jo sille, että tauolle mennään maalittomassa tilanteessa, mutta juuri ennen taukovihellystä kotijoukkue iski. Kettupaitojen alakerrassa oli sekaannusta ja Elias Ahde sai kuin ilmaiseksi pallon – ja tällä ketaa Viljalakaan ei voinut mitään, vaan Ahde teki ottelun ensimmäisen maalinsa.

Juha Pasoja toi tauolla kentälle lisää virtaa ja tuoreita jalkoja, kun Samu Suoraniemi vaihtui keskikentän laidalla Benno Hanslianiin. Hanslian aiheuttikin vaikeuksia kotijoukkueen puolustukselle ja JJK oli toisella puoliajalla alusta alkaen ensimmäistä parempi.

Ottelun käännekohta nähtiin tunnin kohdalla. Pirteästi kärjessä pelannut Topi Järvinen vaihtu Iiro Järviseen ja JJK otti entistä paremmin peliä haltuunsa.

64. minuutilla Niko Markkula kaadettiin nousun päätteeksi ja JJK sai vapaapotkun. Pallon taakse asettui Tommi Kari ja kapteeni upottikin upean vapaapotkun suoraan maaliin!

Valkoisissa pelannut vierasjoukkue ei hellittänyt vaan vyörytti hyökkäyksiä hakien johtomaalia. Vartti ennen loppua FC Jazz sai kulmapotkun, jonka JJK selvitti ja lähti salamannopeaan vastaiskuun. Pallo pelattiin täysin vapaasti karkuun juosseelle Järviselle, joka ei paikastaan erehtynyt vaan vei Kettupaidat 1-2-johtoon!

JJK näytti jo vievän makeat vieraspisteet, mutta porilaiset juottivat Kettupaidoille kuitenkin pikuhiljaa jo perinteeksi muodostuvaan tapaan katkeraa kalkkia loppuhetkillä: aivan lisäajan viime sekunneilla keskitys pomppi miespakan läpi takatolpalle Ahteelle, joka pääsi iskemään illan toisen maalinsa. Näin ottelu päättyi jälleen kerran pistejakoon, tällä kertaa 2-2-tuloksella.

JJK jatkaa kuitenkin edelleen tappioitta ja on toisena sarjataulukossa. Seuraavaksi pelit jatkuvat kotikentällä kärkikamppailulla, kun piikkipaikalla majaileva KPV saapuu vieraaksi tulevana perjantaina 27.5..

FC Jazz - JJK 2-2 (0-1)

Maalit:

1-0 45' Elias Ahde

1-1 64' Tommi Kari

1-2 75' Iiro Järvinen

2-2 90+5' Ahde

 

JJK:n kokoonpano: Ville Viljala, Matti Kohonen, Matti Lähitie, Antto Tapaninen, Niko Markkula, Saku Leppänen, Tommi Kari (c), Samu Suoraniemi (46' Hanslian), Aleksis Lehtonen (90+3 Tahvanainen), Mikko Manninen, Topi Järvinen (59' I.Järvinen).

 

Vaihdossa: Teppo Marttinen (mv), Joona Itkonen, Toni Tahvanainen, Iiro Järvinen, Benno Hanslian, Honar Abdi, Settyslas Loutelamio.

 

jjk-wwwbanneri-jjkkpv-1000x371