Etockin maali ei riittänyt voittoon – pisteet jakoon Kemissä

03.06.2017

2017-05-31_jjk-kups_0025

JJK ja PS Kemi jakoivat pisteet 1-1-tuloksella.

Ottelun maalit iskettiin avausjaksolla – puolen tunnin kohdalla vain parin minuutin sisään. Ensin Filip Valencic vei isännät johtoon tarkalla vapaapotkullaan ja Gaël Etock kuittasi tilanteen tasoihin miltei saman tien nostamalla pallon maaliin kemiläistopparin heikon syötön jäljiltä.

PS Kemi hallitsi palloa ottelun alussa, mutta Etockille aukeni 19.minuutilla loistopaikka iskeä ottelun avausmaali. Laukaus meni kuitenkin riittävästi päin Oskari Forsmania, että tämä pystyi torjumaan vaivatta.

Muutaman minuutin kuluttua Etokilla oli jälleen mainio paikka, tällä kertaa Tomi Petrescun loistavan vapaapotkun jäljiltä. Keskikenttämies vapautti puolustajien väliin vapaaksi nousseen Etockin syötöllään maata pitkin, mutta kärkimiehen veto painui ohi maalin.

Avausmaali syntyi lopulta 29.minuutilla. Momodou Ceesay oli karkaamassa läpiajoon ja Jere Pyhäranta tuli maaliltaan vastaan rikkoen varoituksen ja vapaapotkun arvoisesti. Pallon taakse hieman rangaistusboksin ulkopuolelle asettui Filip Valencic, joka laukoikin tarkan kudin takakulmaan – Pyhäranta oli hyvin mukana ja sai käsiään väliin, mutta ei riittävästi.

Kauan ei PS Kemin johto kuitenkaan kestänyt. Jo parin minuutin päästä Juuso Laitisen palautussyöttö puolustuksesta Forsmanille jäi heikoksi, Etock oli tilanteessa hereillä ja rokotti armotta nostaen pallon Forsmanin yli maaliin!

Toisella jaksolla nähtiin vauhtia ja peli aaltoili päästä päähän. 49. minuutilla Patrick Poutiainen laukoi tulisesti tolpan viereen, mutta Forsman oli hereillä ja torjui kulmapotkuksi. Kettupaitojen puolustus taas katkoi isäntien hyökkäyksiä ja saikin ne pääsääntöisesti poikki ennen kuin Pyhäranta joutui puuttumaan peliin.

2017-05-31_jjk-kups_0243

Puoliajan edetessä JJK sai otteen pelistä ja tunnin kohdalla Kettupaidoilla oli vahva painostusjakso. Sen aikana pallo saatiinkin pariinkin otteesen isäntien maaliin. Ensin Felix Gustavsson vapautti riistonsa jälkeen upealla syötöllä Petrescun vauhtiin oikeaa laitaa pitkin ja tämän esityön jäljiltä Etock sai laittaa pallon tyhjään maaliin. Petrescun kuitenkin katsottiin rikkoneen tilanteessa kemiläisten alimmaksi jäänyttä Abdoulie Mansallya, eikä maalia hyväksytty. Vain hetken päästä Etock pääsi jälleen laittamaan pallon maaliin, mutta oli tällä kertaa itse paitsiossa.

Pian mentiinkin jo toiseen päähän: Rasmus Karjalainen alusti puskupaikan Matias Ojalalle, mutta Ojala ei osunut kunnolla palloon ja se painui ohi maalin. Vielää 82.minuutilla Ojalalla oli jälleen puskupaikka, mutta tällä kertaa Pyhäranta torjui komeasti.

Viimeisen puolituntisen aikana peli ei ollut kunnolla kummankaan hallussa  ja haastavissa olosuhteissa navakassa tuulessa nähtiin vauhtia ja taistelua molemmilta, mutta kumpikaan ei onnistunut kääntämään ottelua voitokseen. JJK pelasi myös loppuminuutit vajaamiehityksellä Severi Vielman 88.minuutilla tulleen toisen varoituksen myötä, mutta PS Kemi ei saanut käytettyä ylivoimaa hyväkseen.

Kettulauma vetäytyy nyt viettämään ansaittua huilitaukoa ja lataamaan akkuja ensi viikon ajaksi! Ottelut jatkuvat torstaina 15.6. HJK:n vieraana, kotikentälle palataan keskiviikkona 21.6. HIFK:ta vastaan.

 

PS Kemi - JJK 1-1 (1-1)

Maalit:

1-0 29' Filip Valencic

1-1 31' Gaël Etock

 

JJK:n avauskokoonpano: Jere Pyhäranta (v), Severi Vielma (v+v = ua), Felix Gustavsson, Antto Tapaninen (v), Samu Suoraniemi (78' Tahvanainen (v)), Tommi Kari (c), Patrick Poutiainen, Honar Abdi, Tomi Petrescu (v), Gaël Etock, Mikko Manninen.

 

Vaihdossa: Teppo Marttinen (mv), Ville Kirvesoja, Matti Kohonen, Toni Tahvanainen (78'), Samu Nieminen, Aatu Manninen.

 

Tähtipelaajat:

*** Oskari Forsman

** Gaël Etock

* Filip Valencic

 

Yleisöä: 1014

JJK - HIFK juhannusviikolla