A19: Katkera tasapeli lisäajalla

25.05.2014

A-nuorten neljännen kierroksen otteluun Vehkalammelle saapui vieraaksemme SJK. Hellesää jatkui Jyväskylässä ja vaikka säätiedotukset lupailivat niin ottelun aikanakaan ei saatu sateita eikä ukkostanut. Kentällä sen sijaan salamoi, sillä ottelu tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteitamolempien joukkueiden maalilla. Kumpikaan joukkue ei suostunut myymään nahkaansa halvalla vaan tappiotilanteesta noustiin vuoron perään rinnalle ja ohikin.

Seve
Pantse
Ardi
Iiro
Arjan
Ady
Ville
Toni
Tumi
Saku
Aksu

Ottelun alku lupasi hyvää kotijoukkueelle, ensimmäisten minuuttien jälkeen JJK sai otetta ja painoi peliä SJK:n päätyyn. Ensimmäisen maalin JJK:lle laukoi Tuomas Koppelomäki vajaasta 20 metristä. Tumin kierteinen vasuri suhahti SJK:n maalin ylänurkkaan. Ote säilyi kotijoukkueella tämän jälkeenkin, sillä vasta vajaan puolen tunnin jälkeen nähtiin ensimmäinen pitempiaikainen hallintajakso SJK:lta.  JJK käänsi kuitenkin peliä taas itselleen ja tauolle mentiin kotijoukkueen 1 – 0 johdossa vaikka esimerkiksi Aleksis Lehtosella oli pari maukasta tekopaikkaa siirtää JJK kahden maalin johtoon.

Toinen jakso alkoi synkästi, SJK sai rangaistuspotkun 47′ minuutin pelin jälkeen ja tasoitti vuorenvarmalla sijoituksella. Tauolta peliin tullut Oskari Peltonen näytti heti SJK:n tasoituksen jälkeen vaarallisuutensa; Peltsi iski kun sitä ei kukaan odottanut ja syötti tyhjän maalin Tumille, jolle maalinteko ei nyt maistunut vaan pallo pomppi ihmeellisesti sivuverkkoon. Kun ei itse tee maalia niin sitten iskee yleensä vastustaja. SJK siirtyikin johtoon 66 minuutin kohdalla maalinedushässäkän seurauksena. SJK:n maalin jälkeen JJK myllytti peliä vieraiden kenttäpäädyssä, Toni Järvinen keskitti laakakeskityksen ja Peltsi ohjasi pallon maaliin melkein maaliviivalta. Ote oli tässä vaiheessa täysin kotijoukkueella ja muutama minuutti tasoituksen jälkeen Peltsi oli taas oikeassa paikassa ja sijoitti pallon maaliin perusnilkkapotkulla. Viimeinen vartti tarjosi paljon tilanteita kummassakin päädyssä ja kun JJK ei käyttänyt omia tilanteitaan niin SJK iski kun lisäaikaa oli pelattu neljä minuuttia. Lopputulos JJK:n kannalta katkera tasapeli 3 – 3.

Helatorstaina käydään Helsingissä pelaamassa KäPa:a vastaan ja kesäkuun alussa on vieraspeli Ilvestä vastaan Tampereella.
Seuraava kotiottelumme:

Lauantaina 14.6. Hippos klo 15.00 JJK – Inter, Turku.

A19: JJK - SJK 3 - 3 (1 - 0)


Maalit:
1-0 16' Tuomas Koppelomäki

1-1 47' Antti Palomäki (SJK) rp.

1-2 66' Elias Ahde (SJK)

2-2 68' Oskari Peltonen

3-2 75' Oskari Peltonen

3-3 90' +4' Elias Ahde (SJK)

Vaihdossa:
Valtteri Pajari
Oskari Peltonen (46' Lehtonen)
Valtteri Lohi
Jimi Tamminen (72' Kirvesoja)
Antti Varis
Arttu Hokkanen
Niko Högbacka (64' Leppänen)