A-junioreiden kolmas SM-karsintasarjan ottelu pelattiin lauantaina 8.3 hyvissä olosuhteissa Kuopiossa Savon Sanomat Areenalla. Ilman tappiota ennen tätä ottelua pelanneiden ja toisensa hyvin tunteneiden joukkueiden ottelusta tuli odotetusti hyvätasoinen, vauhdikas ja ennen kaikkea fyysinen taistelu.

Ensimmäisen jakson alussa KuPS oli agressiivisempi ja valmiimpi pelaamaan. Kotijoukkue meni ansaitusti johtoon 11 minuutin kohdalla kun JJK:n vartiointi petti ja KuPSin keskuspuolustaja Pasi Ryynänen pukkasi  sisään päin kiertäneen kulmapotkun maaliin takatolpalta parista metristä. KuPSin maalin jälkeen peli tasaantui ja JJK pääsi peliin mukaan paremmin ja paremmin. Keskityksiä tuli maalille molemmilta laidoilta, varsinaisia huippupaikkoja niistä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Reilun puolen tunnin jälkeen JJK iski: maalivahti Teppo Marttinen nappasi KuPSin kulmapotkun käsiinsä, Tepi avasi nopealla heitolla Toni Järviselle, joka avasi pystysyötöllä  Tuomas Koppelomäen läpiajoon; Tumi onnistui kiertämään maalivahdin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin ajassa 35 min. Ensimmäisen jakson loppu taisteltiin tasaisesti ilman lisämaaleja joten taukotulos oli pelitapahtumiin nähden oikeutetusti 1 – 1.

Toisen jakson alussa kotijoukkue lähti prässäämään, ottelun hallinta kääntyi kuitenkin nopeasti JJK:lle. Vajaan kymmenen minuutin kohdalla vapaapotkun jälkitilanteesta Toni sijoitti JJK:n toisen maalin lähietäisyydeltä. KuPS ei maalista häkeltynyt vaan tasoitti viitisen minuuttia myöhemmin jakson ensimmäisestä varsinaisesta hyökkäyksestään. Hienon yhteispelin jälkeen Jimmy Nissinen laukoi keskityspallon maaliin. Pari minuuttia edellisestä ja JJK iski jälleen erikoistilanteesta:  Saku Leppänen laittoi kierteisen vapaapotkun KuPSin maalin eteen ja Ardian Kovaqi jatkoi pallon maaliin.  Ardin maalin jälkeen ottelu jatkui JJK:n hallinnassa, paikkoja luotiin, mutta niin Tumin, Tonin kuin Sakunkin laukaukset menivät harmittavasti maalikehikon väärälle puolelle. Lopun hermoilulta vältyttiin vaikka pari tilannetta KuPS JJK:n maalille loi, niistä kuitenkin selvittiin ilman takaiskuja. Lopullinen ratkaisu ottelulle nähtiin kaksi minuuttia ennen loppuvihellystä kun Saku harhautteli näyttävästi laidalta keskelle ”ja naatti ja naatti ja naatti…” mutta muisti myös laukaista. Näyttävä maali Sakulta ja loppunumerot 2 – 4 JJK:lle!

Jatkoa ajatellen saimme tärkeät pisteet JJK:lle vahvalta vastustajalta, pelillisesti A-junnut esitti kauden parastaan ja varsinkin toisella jaksolla löytyi hyvä tasapaino kentällä. Onnistujia oli joukkue täynnä ja tästä on hyvä jatkaa työntekoa.

Seuraava SM-karsintasarjan ottelu pelataan sunnuntaina 16.3. klo 15.30 Vehkalammella. Vastustajaksi saapuu FC Jazz Porista. Tervetuloa!

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen (Mv), Honar Abdi, Iiro Karimäki, Ardian Kovaqi, Arjan Goljahanpoor, Niko Högbacka (56 min. Panu Väliaho), Aatu Manninen, Ville Kirvesoja, Saku Leppänen, Tuomas Koppelomäki (C) ja Toni Järvinen (89 min Oskari Peltonen).

Vaihdossa: Severi Ikäheimo (Mv), Konsta Laaksonen, Panu Väliaho (kentälle 56 min.), Oskari Peltonen (kentälle 89 min.), Valtteri Lohi, Jimi Tamminen ja Joel Hakkarainen.

Joukkueen kapteeni Tuomas Koppelomäki oli alati vaarallinen viimeistellen myös 1-1 tasoituksen Ketuille.

Joukkueen kapteeni Tuomas Koppelomäki oli alati vaarallinen viimeistellen myös 1-1 tasoituksen Ketuille.