Kenraaliharjoitus kauteen: JJK-MP huomenna Palokassa kello 13

17.04.2015

killeri-treenit-huhti2015

JJK ja MP kohtaavat harjoitusottelussa lauantaina kello 13 alkaen. Ottelu pelataan Palokan tekonurmikentällä.

Ykkösen kauden alkuun on kaksi viikkoa ja päivä päälle – kausi vihelletään käyntiin Harjulla lauantaina 2.5., kun vieraaksi saapuu Valkeakosken Haka.

MP-ottelu toimiikin nyt Kettupaitojen kenraaliharjoituksena kautta ajatellen. Joukkueet ovat viime vuosina kohdanneet muutamaan otteeseen harjoituspeleissä ja tulevalla kaudella mikkeliläiset tulevat Jyväskylässä tutuksi myös Ykkösessä, sillä MP nousi Kakkosesta Ykköseen kevättalvella, kun MYPA joutui luopumaan sarjapaikastaan. Sarjanousijoita olikin lopulta yhteensä peräti neljä – MP:n lisäksi EIF, VIFK sekä PS Kemi, joka sysäsi Kettupaidat niukasti ulos Suomen cupista.

– Hyvä päästä pelaamaan MP:täkin vastaan näin kauden alla, päästään vähän jo tutustumaan, että millainen joukkue sieltä sarjakaudella vastaan asettuu, tuumi kettukäskyttäjä Juha Pasoja ottelua edeltävien treenien jälkeen.

– Samalla tämä on kenraaliharjoitus kautta ajatellen, eli pelaajillekin se viimeinen sauma vielä ennen kaudenavausta näyttää kyntensä. Vaihtoja tullaankin ottelussa näkemään normaalia enemmän.

Kettupaidat treenaavat talvikaudella varsin kovaa ja talven harjoituspelit pelataankin täysipainoisen treeniputken keskellä. Nyt jalkaa on höllätty hieman kaasulta kauden alkua ajatellen.

– Ollaan vähän treeneissä nyt kevennetty ja alettu sikäli herkistelemään jo sarja-avausta ajatellen. Mielenkiintoista onkin seurata, näkyykö se jo huomisessa pelissä.

Otteluun on vapaa pääsy & kioski palvelee kahvinjanoisia ja makkarannälkäisiä!

Keski-Suomen jalkapalloilun tuki ry:n kokous ottelun jälkeen

Kello 15:30 eli Kettupaitojen kenraaliharjoituksen jälkeen alkaa Palokan Oluttuvalla kaikelle jalkapalloväelle avoin Keski-Suomen jalkapalloilun tuki ry:n vuosikokous.

Ry:n jäsenet ovat saaneet kokoukseen kutsun, mutta kuka tahansa paikallisesta jalkapallosta ja sen tukemiseen tähtäävästä  kiinnostunut on lämpimästi tervetullut mukaan.

Kokouksen Facebook-tapahtuma kokouskutsuineen löytyy täältä.