Vertti Lepo vahvistaa kettujen keskikenttää

11.03.2021

JJK:n keskikenttä vahvistuu entisestään, kun viime syksynä opintojen perässä Vaasaan muuttanut Vertti Lepo palaa Jyväskylään

Vuonna 2000 syntynyt, 20-vuotias Vertti Lepo on tervetullut vahvistus kettujen keskikentälle. 15-vuotiaana Komeetoista Kettupaitaan siirtynyt Lepo nousi kaudella 2018 JJK:n Ykkösessä tuolloin pelanneeseen edustusjoukkueeseen. Reservijoukkue JJK-Villikettujen mukana Lepo oli isossa roolissa Kakkosessa jo kaudella 2017 ja Kolmosen debyyttikin tapahtui jo 15-vuotiaana, joten kokemusta miesten peleistä on ehtinyt nuoreen ikään nähden kertyä jo useamman vuoden ajalta.

Lepo oli yksi niistä edustusjoukkueen pelaajista, jotka jäivät kettunuttuun kaudelle 2019 nostamaan seuraa takaisin Kolmosesta kohti ylempiä sarjaportaita. Loukkaantumisvaivat ja asepalvelus sotkivat kuitenkin Kolmosen kautta ja myös hyvin alkanut kausi 2020 oli siltä osin rikkonainen, että Vaasan yliopistosta saatu kauppatieteiden opiskelupaikka vei miehen kesken kauden pois Jyväskylästä. Lepo on täyteen pelikuntoon päästyään huippupelaaja Kakkosen tasolle ja nyt toiveissa onkin pääsy jälleen takaisin tositoimiin taistelemaan pisteistä.

– Minulla on takana pari monella tapaa todella rikkonaista kautta, enkä ole päässyt ollenkaan omalle tasolleni. Etäopiskelut mahdollistavat nyt kauden täällä Jyväskylässä ja on mahtavaa tulla takaisin kotiin! Henkilökohtaiseksi tavoitteeksi asetan kunnossa pysymisen, omalle tasolle pääsemisen ja sitä kautta sen, että pystyn oikeasti auttamaan joukkuetta, Lepo muotoilee tavoitteensa.

Lepo ehti pelata viime kaudella alkukaudesta kaiken kaikkiaan kuuden ottelun verran Kakkosta ja nyt edessä on uusi kausi, uuden valmentajan alaisuudessa. Lepo vakuuttikin tekemisellään uuden päävalmentajan Ari Kosken lähes saman tien harjoituksiin ilmestyttyään.

– Arista on jäänyt todella positiiviset fiilikset ja on hienoa päästä pelaamaan myös hieman uudenlaisella pelitavalla. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa muutamalla kovalla vahvistuksella höystettynä. JJK pelaa tällä kaudella iloista futista ja tasaisuuden kautta lähdetään parantamaan viime kaudesta, Lepo ennakoi.

Sarjakausi käyntiin huhtikuun lopulla

Mikäli muutoksia ei tule, JJK:n kausi Kakkosen C-lohkossa starttaa otteluohjelman mukaisesti kahdella vierasottelulla: avauskierroksella sunnuntaina 25.4. matkustetaan Rovaniemelle ja vapun jälkeen sunnuntaina puolestaan Kokkolaan GBK:n vieraaksi. Ensimmäistä kertaa kotikentälle päästään astelemaan Kemi City FC:tä vastaan 9. toukokuuta, äitienpäivän kunniaksi! Harjulla pelattava Jyväskylän derby on sijoitettu pimenevään loppukesän perjantai-iltaan elokuun lopulle ja toiveissa onkin, että koronatilanne olisi siihen mennessä helpottanut sen verran, että jopa 3 000 katsojan raja olisi mahdollista rikkoa.

Kaksinkertainen sarja tuo Harjulle joukkueita, joita ei viime kaudella poikkeavasta sarjasta johtuen nähty vaikka samassa lohkossa pelattiinkin. Nousijajoukkueita kauden 2021 Kakkosen C-lohkossa ovat sen sijaan perinteikkäät seurat oululainen OTP sekä Närpes Kraft Närpiöstä. Kolmas uusi joukkue lohkossa viime kauteen verrattuna on Ykkösestä viime kauden päätteeksi pudonnut ja sarjan selkeisiin ennakkosuosikkeihin lukeutuva SJK Akatemia.

Vaikka iso osa C-lohkon joukkueista onkin Harjun yleisölle viime vuosilta melko vieraita tuttavuuksia, päävalmentaja Koski tuntee suurimman osan lohkon joukkueista hyvin.

– Uskon, että muutama lohkon joukkueista tulee satsaamaan sarjaan kovastikin, kuten nousija OTP ja viime kaudella JIPPO:a loppuun asti haastanut, mutta niukasti kakkoseksi jäänyt Hercules. SJK Akatemia on kuitenkin omasta mielestäni selkeä ennakkosuosikki. Kova porukka, jossa pelaa hyviä, nuoria poikia ja tulee olemaan erittäin vaikea voitettava. FCV onkin sitten itselleni ainoa vähän vieraampi joukkue tästä lohkosta. Parin viikon takainen harjoitusmatsi oli minulle oikeastaan ensimmäinen kosketus vaajakoskelaisiin ja vaikuttaisi olevan kokeneempi taisteluporukka, sellainen meitä fyysisempi ja suoraviivaisempi. Meillä taas on enemmän pelaavampi ja taitavampi porukka, jolta puuttuu kuitenkin vielä kokemusta. Nuorille tulee tietysti myös sellaisia virheitä, joita kokeneemmat eivät välttämättä enää tee, Koski arvioi.

Su 25.4. RFA – JJK 14:00 Rovaniemi
Su 2.5. GBK – JJK 18:30 Kokkola
Su 9.5. JJK – Kemi City FC 18:30 Harju
Ma 17.5. SJK Akatemia – JJK 18:30 Seinäjoki
Su 23.5. JJK – VIFK 17:00 Harju
La 29.5. OTP – JJK 18:00 Oulu
Su 6.6. JJK – OLS 18:30 Harju
To 10.6. FCV – JJK 18:30 Vaajakoski
Su 20.6. JJK – Hercules 16:00 Harju
Ke 30.6. JJK – Närpes Kraft 18:30 Harju
Su 4.7. JBK – JJK 18:30 Pietarsaari
Su 11.7. JJK – GBK 18:30 Harju
La 17.7. Kemi City FC – JJK 17:00 Kemi
Ma 2.8. JJK – SJK Akatemia 18:30 Harju
La 7.8. VIFK – JJK 18:00 Vaasa
Su 15.8. JJK – OTP 18:30 Harju
Su 22.8. OLS – JJK 18:30 Oulu
Pe 27.8. JJK – FCV 19:00 Harju
La 11.9.* Hercules – JJK 18:00 Oulu
La 18.9.* JJK – RFA 14:00 Harju
La 25.9.* Närpes Kraft – JJK 16:00 Närpiö
La-Su 2-3.10.* JJK – JBK 14:00 Harju

*) Neljän viimeisen kierroksen päivät ja kellonajat tarkentuvat, kun Veikkausliigan, Kansallisen Liigan ja Miesten Ykkösen jatko-ohjelmat ovat tiedossa