Veikkausliiga jatkuu lauantaina jälleen vieraskentällä

14.04.2017

harjoitukset-viitaniemi-20170413

JJK matkaa tällä kertaa HIFK:n vieraaksi.

Kauden avausottelussaan JJK sai heti tiukan haasteen, kun ketut matkasivat Ahvenanmaalle haastamaan hallitsevan Suomen mestarin IFK Mariehamnin. Kettupaidat saivatkin kaudelleen parhaan mahdollisen startin, kun Toni Tahvanainen ja Tomi Petrescu iskivät maalit mieheen jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana.

Ottelu alun JJK pystyikin pitämään isäntänsä hyvin aisoissa, mutta puoliajan edetessä IFK pääsi paremmin peliin mukaan. Toisella puoliajalla mestarijoukkue näyttikin lopulta vahvuutensa ja jyräsi selkeään 5-2-voittoon.

harjoitukset-viitaniemi-pasoja-20170413Saarelaisia on povattu kärkipäähän tälläkin kaudella, nyt vastaan asettuva HIFK taas on ennusteluissa taulukon toisessa päässä. JJK ja HIFK ovat olleet vastakkain viimeksi kaudella 2014, jonka päätteeksi HIFK nousi Jani Honkavaaran luotsaamana Veikkausliigaan. Ensimmäisellä liigakaudella joukkue sijoittui keskikastiin, mutta viime kausi oli vaikea ja helsinkiläiset kamppailivat sarjapaikastaan – mollivoittoinen kausi johtikin kesällä Honkavaaran erottamiseen.

”Honsun” tilalle HIFK:n peräsimeen tuli monissa liemissä niin A-maajoukkeen kuin Mestarien Liigan peleissäkin marinoitunut, kokenut Antti Muurinen. Muurisen johdolla HIFK piti lopulta sarjapaikkansa ja Muurinen myös jatkoi HIFK:n valmentajana.

Talvikaudella peli on vielä hakenut uomiaan ja nyt HIFK:lla on takanaan JJK:n tavoin yksi ottelu kuluvaa kautta: viime viikonloppuna Muurinen joukkoineen matkusti PS Kemin vieraaksi avausottelussaan, joka pelattiin poikkeuksellisesti Rovaniemellä. Selvyyttä paremmuudesta ei ottelussa saatu, vaan se päättyi 0-0-tasapeliin.

Uusia nimiä mukaan

JJK sai joukkueeseensa kuluvalla viikolla myös uutta verta, kun Elias Ahde saapui lainalle SJK:sta. Nuorten maajoukkueeseenkin kuuluva Ahde tuo kaivattua lisäleveyttä Kettupaitojen hyökkäyspäähän Jasin Abahassinen ollessa toistaiseksi sairastuvan puolella. Maarianhaminan reissulta puuttuneen Gaël Etockin pelilupa puolestaan on saapunut, joten kamerunilainen on nyt edustuskelpoinen.

Siinä missä Kettupaitojen hyökkäyskalustoon liittyi tällä viikolla tulevaisuudenlupaus, vahvisti HIFK puolestaan alkuviikolla rivejään todellisella konkarilla: miltei sata A-maaottelua pelannut Mikael Forssell. Jo entuudestaan tähtirinnoilla oli joukkueessaan vankkaa kokemusta niin maajoukkueesta kuin ulkomaan kentiltäkin niin Mika Väyrysen kuin Juho Mäkelänkin muodossa. Mukana on yhä myös Ykkösen joukkueen runkomiehiä, kuten Esa Terävä ja Jukka Halme – sekä PK-35:sta tuttu kovaotteinen toppari Kim Raimi.

Vaikka Maarianhaminasta ei pisteitä mukaan lähtenytkään, näytti kettulauma ensimmäisellä jaksolla, että hallitsevasta mestarista lähtien kaikki saavat olla JJK:n kanssa varuillaan. Nyt Kettupaidat lähtevätkin jahtaamaan kauden avausvoittoaan HIFK:n kustannuksella!

HIFK – JJK, lauantaina 15.4. klo 16, Telia 5G-Areena, Helsinki. Kaikki Veikkausliiga-ottelut näkyvät IS Extra- ja Ruutu+-palveluissa!

ISExtra_Veikkausliiga_JJK_banneri-980x400px