JJK:n maalivahtiosasto saa täydennystä, kun seinäjokelaislähtöinen Saku Kankaanpää liittyy kettumiehistöön.
Koko uransa Seinäjoella pelannut, vuonna 2004 syntynyt Saku Kankaanpää aloitti pelaajapolkunsa Sepsi-78 riveissä, mistä tie vei SJK Junioreiden kautta Akatemian miehistöön. Nuorten maaojoukkueessakin torjunut Kankaanpää pelasi kaudet 2022-2023 SJK Akatemian riveissä isossa roolissa Miesten Ykköstä, joten nuoresta iästään huolimatta kyseessä on miesten sarjoissa jo melko kokenut torjuja. Viime kautta sotki asepalvelus ja nyt mies lähteekin hakemaan uutta vauhtia Jyväskylästä, tuttujen valmentajien alaisuudesta.
– Liityn hyvällä ja odottavaisella fiiliksellä JJK:hon. Päädyin tänne Brianin kautta ja tänne oli tietysti myös helppo tulla, koska tunnen valmentajan ja useita pelaajiakin entuudestaan. Omat vahvuuteni pelaajana ovat pelin avaaminen ja johtajuus. Olen tasainen suorittaja ja joukkue saa minusta luotettavan maalivahdin, Kankaanpää vakuuttaa.
JJK:n maalivahtivalmentajaksi palannut Jori Särkkä muistaa Kankaanpään Seinäjoen ajoiltaan ja uskoo pelaajan sopivan hyvin kettulaumaan
– Sakun tunnen SJK:n ajoilta ja olen häntä valmentanutkin juniori-ikäisenä. Sittemmin juniori on kasvanut aikuiseksi ja pelasi jo SJK Akatemiassa hyvällä tasolla Ykkösessä. Saku on varma ja luotettava maalivahti, jonka viime kausi meni pitkälti armeijassa. Pelaamattomuus varmastikin vielä vähän vaivaa, mutta kunhan saadaan miehelle pelituntumaa ja painetaan kovaa duunia, kamppailee Saku Jerryn ja ”Pason” kanssa tasavahvasti peliajasta, Särkkä uskoo.
JJK pääsee starttaamaan talvikauden pelinsä vihdoin myös kotikaupungissaan, kun se isännöi lauantaina Vehkahallissa perinteikästä Kuopion Eloa. Kauden 2022 päätteeksi Kakkoseen nousseen kuopiolaismiehistön viime kausi oli suhteellisen vahva ja se ylsikin lohkossaan ylempään jatkosarjaan. JJK lähtee harjoitusotteluun laajalla pelaajaringillä ja peliaikaa on varmasti tarjolla suurelle joukolle pelaajia. Harjoitusottelu potkaistaan käyntiin Vehkahallissa klo 14:20. Vapaa pääsy.
JJK – Kuopion Elo || 18.1.25 klo 14:20 || Vehkahalli
Ottelukalenteri harjoituspelien osalta löytyy täältä