Martonen: perjantaina voitettiin välierä, tänään edessä loppuottelu

23.05.2011

Päävalmentaja Kari Martonen lähestyy tiivistä pelirytmiä ja KuPS-ottelua turnaustematiikan kautta. Martosen mallissa perjantain TPS-ottelu oli välierä, jonka hyvällä tuloksella joukkue selviytyi loppuotteluun. Finaalissa vastaan marssii tuttua tutumpi KuPS Kuopiosta.

– KuPS on ollut meille kova vastus viime vuosina, ei olla tuloksellisesti pärjätty. Liigacupissa kuitenkin nähtiin, että pystytään vastaamaan heidän pelitapaansa meidän omalla tyylillä, omalla tavalla pelata, Martonen sanoo.

Tuloksen ohella tärkein TPS-pelistä mukaan tarttunut palanen oli oman pelin kehittyminen pelin sisällä.

– Meillä on tavoitteena oppia jotain jokaisesta pelistä, ja perjantaina pystyttiin oppimaan pelin aikana. Ensimmäisellä jaksolla Tepsin vastaiskut aiheuttivat ongelmia, mutta toisella puoliajalla niiden kanssa ei ollut enää mitään ongelmia. Toinen oppi oli kärsivällisyyden merkitys.

KuPS:a vastaan kysymys ei ole siitä, tiedetäänkö keinot kuopiolaisten pysäyttämisessä vaan siitä, onnistutaanko niiden toteuttamisessa. KuPS prässää perinteisesti kovaa ja pelaa palloa suoraviivaisesti puolustuslinjasta ylös.

– Heidän pelityylinsä on ollut meille haastava, mutta meillä on hyvät valmiudet vastata siihen. Meidän täytyy pelata alusta loppuun omalla tavalla ja pystyä antamaan kovaa painetta heidän alakertaan, ettei pelin avaaminen onnistu niin helposti. Pakotetaan KuPS huonoihin ja hätäisiin avauksiin. Kun heidän hyökkäykseenlähtöään saadaan hidastettua, ollaan vahvoilla, Martonen näkee.

Kettupaitojen kokoonpanoon on odotettavissa tiiviin pelirytmin takia pieniä muutoksia. Kaksi edellistä ottelua jalkavamman vuoksi huilannut Tamás Gruborovics on käytettävissä.

JJK-KuPS Harjun stadionilla kello 18.30. Tervetuloa!