Linjala sai roppakaupalla itseluottamusta

09.05.2010
Linjala sai roppakaupalla itseluottamusta

 

Veikkausliigadebyyttinsä lauantaina Kouvolassa avauskokoonpanossa pelannut ja välittömästi maalinteossa onnistunut hyökkääjä Lasse Linjala myöntää, että ottelun alku oli pitkän pelaamattomuuden vuoksi vaikea. Linjala tuli vaihdosta sisään keskiviikon KuPS-ottelussa, mutta pelasi edellisen kerran kunnon minuutit joukkueen Barcelonan-leirillä helmikuun lopussa.

– Ensimmäinen puoliaika oli raskas, mutta toisella jalat aukesivat ja alkoi kulkea paremmin. Siihen nähden meni aika hyvin, että edellisestä kunnon pelistä on niin pitkä aika, Linjala miettii.

”Linjuri” iski MYPA-ottelun voittomaaliksi jääneen 1-3 -osuman päällään Tommi Karin keskityksestä 57. peliminuutilla.

– Sovittiin puoliajalla, että Tommi laittaa ainakin kolme palloa boksiin, ja että mä olen siellä. Hemmetin hyvä keskitys Tommilta, siitä oli helppo laittaa pallo sisään, mies kertaa tähtihetkeään.

Linjala otettiin vaihtoon reilu vartti ennen täyttä aikaa. Mies sai ottelussa puujalan, mutta vaihto tehtiin kramppaavien pohkeiden vuoksi. Varsinaisesta loukkaantumisesta ei siis ole kysymys.

JJK:n Veikkausliigaan ottama lentävä lähtö luonnollisesti ruokkii joukkueen yhteishenkeä. Linjalan mukaan töitä on juuri nyt mukava paiskia – vaikka joukkue vetääkin henkeä keskiviikkoon saakka.

– Oli hyvä meininki paluumatkalla bussissa, onhan se mukavampi voittaa – ja vielä kun piikkipaikalle mentiin. Tiedetään, että voidaan voittaa kenet tahansa, joukkueessa on mahtava henki. Tästä on hyvä jatkaa.

Linjala itse oli sairastelujen takia talvella kaikkiaan kuukauden verran poissa joukkueen toiminnasta ja vasta lähestyy huippukuntoa.

– Todella paljon tämä antaa uskoa ja itseluottamusta eteenpäin.  Ja tosi hyvä, että heti tuli se maali, ei tarvitse ottaa siitä paineita. Nyt vaan kovaa työtä ja yrittää päästä pelaamaan ja auttamaan joukkuetta. Mahdollisuudet pitää käyttää, kun kentälle pääsee, Lasse Linjala miettii.

 

linjala
MYPA-JJK otteluraportti.
Linjala puski voittomaalin Veikkausliigadebyytissään.