Kotiavauksessa vastassa SJK Akatemia

28.04.2023
Kuva: Robin Saastamoinen osui SJK:n verkkoon toissakaudella (📸Pablo Casso)

JJK pääsee vihdoin käynnistämään Ykkösen kautensa myös kotipelien osalta, kun se isännöi lauantaina Viitaniemessä SJK Akatemiaa klo 17 alkaen. Uutisen lopusta löytyy lisää infoa myös Viitaniemessä pelattavasta ottelutapahtumasta ja sen hieman poikkeavista järjestelyistä.

JJK ja SJK Akatemia ottavat lauantaina mittaa toisistaan Ykkösen kolmannen kierroksen ottelussa. Joukkueet lähtevät kamppailuun käytännössä eri päistä sarjataulukkoa, kun JJK:lla on kahdelta ensimmäiseltä kierrokseltaan saaliinaan yksi tasapelipiste ja vierasjoukkue SJK on puolestaan aloittanut tulosten valossa vakuuttavasti voittaen molemmat pelinsä.

Joukkueet kohtasivat toisensa viimeksi Ykköscupissa helmikuussa. Tuolloin pisteet tasattiin lukemin 3-3 varsin värikkäiden vaiheiden jälkeen. JJK siirtyi ottelussa nopeasti johtoon, kun juuri SJK:sta Kettupaitaan siirtynyt Oskar Pihlaja rokotti entistä seuraansa. Seinäjokelaiset tulivat tasoihin, mutta vajaan puolen tunnin kohdalla Roope Salo viimeisteli kahdesti vieden JJK:n jo 1-3-johtoon. JJK:n ensimmäisellä jaksolla hankkima 1-3-johto ei kestänyt lopulta kotijoukkueen kiriä, joka jahtasi vielä loppuun saakka jatkopaikkaa Ykköscupissa. Täysi pistepotti lipesikin käsistä aivan ottelun viime sekunneilla Salim Yussifin komean kaukolaukauksen upottua kettumaalin takanurkkaan. SJK eteni tasapelin myötä Ykköscupissa puolivälieriin, missä se taipui lopulta HIFK:lle.

Edelliset sarjaottelut JJK:n ja SJK:n välillä nähtiin puolestaan kaudella 2021, kun joukkueet pelasivat samassa Kakkosen lohkossa. SJK nousi tuolloin suvereenin kauden päätteeksi Ykköseen, kun taas kettumiehistö joutui tuolloin tyytymään kakkossijaan ja odottelemaan nousua Ykköseen vielä yhden kauden verran.

Molemmat joukkueet pelasivat viikolla myös Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelunsa. Seinäjokelaisten karu arpaonni heitti seuran 1. ja 2. joukkueet vastakkain jo heti kolmannella kierroksella ja liigamiehistö etenikin odotetusti jatkoon kaataen akatemiansa numeroin 1-5.

JJK sai puolestaan vastaansa Kolmosessa pelaavan Imatran Palloseuran (IPS) ja vei erittäin vauhdikkaan kohtaamisen lukemin 0-2. Maalinteon aloitti Arttu Leivonen Gentrit Kovaqin tarjoilusta tarkalla vasurillaan ottelun 23. minuutilla ja loppunumerot niittasi upealla kaukolaukauksellaan huippupelin pelannut Shirman Osso.

Varsin nuorekkaan JJK-miehistön avauksesta peräti viisi pelaajaa oli alle 18-vuotiaita ja avauskokoonpanon keski-ikäkin ylsi nippa nappa 19 vuoden tuntumaan. Kotijoukkue IPS taisteli jatkopaikasta täysin voimin, mutta se ei onnistunut saamaan palloa maaliin kovasta yrityksestään huolimatta. Vauhdikkaasti päästä päähän edenneessä taistossa myös Kettupaidoilla riitti vino pino paikkoja tuhlattavaksi asti.

JJK:n osalta Ykkösen kausi on käynnistynyt tulosten valossa lauantaista vastustajaansa heikommin, mutta hyvät peliesitykset etukäteen ajateltuna vaikeista vieraspeleistä ovat luoneet uskoa siihen, että joukkue on oikealla tiellä. Molemmissa otteluissa se on myös onnistunut luomaan useita hyviä maalipaikkoja ja ollut pelissä se hallitsevampi osapuoli, joten pienellä onnella pistesarakekin voisi olla ihan toisen näköinen. Vuosia SJK:ssa niin pelaajana kuin valmentajanakin vaikuttanut, toista kauttaan kettulaumaa luotsaava Toni Lehtinen tuntee vastustajan hyvin ja pääsee lauantaina kohtaamaan monta tuttua kasvoa.

– Kotiavaus edessä vihdoin! On kiva päästä pelaamaan kotona, sen verran harvinaista herkkua on ollut viime aikoina. SJK on aloittanut kauden vahvasti, kaksi voittoa kahdesta pelistä. Meillä on kuitenkin hyvä kokemus alla niitä vastaan alla Ykköscupista. Se oli meiltä pelillisesti hyvä peli ja ollaan tietysti pettyneitä, että menetettiin lopussa voitto niin katkeralla tavalla. Kotona lähdetään hakemaan vain voittoa, muuhun ei olla tyytyväisiä. Meillä on alla kaksi peliä alla ja yksi piste plakkarissa lähtökohtaisesti tosi vaikeista vastustajista. Molemmat pelit on kuitenkin olleet ihan voitettavissa, joten hyvällä itseluottamuksella päästään lähtemään lauantain kotimatsiin, Lehtinen vakuuttaa.

Niin JJK kuin SJK:kin lepuuttivat enemmän pelanneita pelaajiaan Suomen Cupin pelissä ja kolmen pelin viikkoa pelaava kettumiehistö saakin lauantain peliin muutamasta toipilaasta huolimatta jalkeille hyvän kokoonpanon. Varmuudella sivussa on pelikieltoaan kärsivä Luka Savela.

Kotiavaus Viitaniemen kentällä

JJK aloittaa kotipelinsä tänäkin keväänä Viitaniemen liikuntapuiston tekonurmella, sillä Harjun luonnonnurmi ei ole vielä ehtinyt aivan pelikuntoon asti.

Ovet avataan klo 16:00 ja peli potkaistaan käyntiin viideltä. Sisäänkäynti stadionille tapahtuu vain Kisakadun puoleisesta portista. Viitaniemen kentälle on toimitettu lisäkatsomoita kiinteän, katetun katsomon lisäksi, mutta istumapaikkoja on silti rajallinen määrä. Suosittelemme siis saapumaan paikalle ajoissa.

Lipunmyynti aukeaa porttien kanssa samaan aikaan ja lippuluukun luota saat myös napattua tullessasi tilatut kausikortit ja VIP-kortit mikäli ne ovat yhä noutamatta.

Ottelutapahtumassa palvelee normaalisti kettukioski sekä VIP-tila, mutta anniskelua Viitaniemen kentällä ei valitettavasti ole. Huomioithan, että myös omien juomien tuominen alueelle on kielletty. Portilla suoritetaan turvatarkastuksia. Voit tutustua kiellettyjen esineiden ja aineiden listaan tarkemmin täällä.

Kioskista löytyvän kahvin, virvoitusjuomien ja pienen purtavan lisäksi Sausage King Jahvan hodarit ovat myös tuttuun tapaan tarjolla isompaankin nälkään. Ja kaikilla mausteilla tietysti!

Lämpimästi tervetuloa!

JJK- SJK Akatemia || 29.4.23 klo 17 || Viitaniemen liikuntapuisto || 📺 Ruutu+

Liput:
15€ aikuinen (17-vuotiaat ja vanhemmat)
10€ alennusryhmät (opiskelija, eläkeläinen, työtön, varushenkilö)

Liput ennakkoon: jjk.fi (sivun oikean reunan JJK Shopista) tai portilta pelipäivänä klo 16 alkaen